Luonnon suuri kierrätyskeskus

0
Hajottajat jatkavat työtään talvellakin. Tässä sienirihmasto on päässyt kasvamaan lumihangen suojassa edellisenvuoden lehtien päälle.

”Luonnossa mikään ei mene hukkaan”, sanotaan usein. Jopa pakkasella lumihangen alla käy kuhina, kun sienirihmastot ja mikrobit hajottavat viime kesän kasvua ravinteiksi ensi kesän kasvulle. Ne hönkivät samalla ilmoille hiilidioksidia, jota kasvit voivat taas kevään tullen ottaa ilmasta talteen.

Sääntö pätee raaka-aineisiin, mutta ei energiaan.

Melkein kaikki elollisen luonnon käyttämä energia on peräisin auringosta. Kasvit ja levät kaappaavat ja sitovat sen sokereihin ja muihin kemiallisiin yhdisteisiin. Elämä perustuu näiden yhdisteiden hallittuun hajottamiseen: säilötty aurinkoenergia irrotetaan niistä ja käytetään eläinten ja kasvien polttoaineena. Huikeaa!

Sivutuotteena syntyy jälleen hiilidioksidia, josta kasvit valmistavat uusia sokereita.

Joka askeleella suurin osa energiasta menee hukkaan. Sitä poistuu hukkalämpönä ilmakehään, josta se vähitellen haihtuu avaruuteen.

Sen sijaan materiaalit eivät mene hukkaan. Elävät olennot ovat hiiltä, happea, typpeä, rautaa, kalsiumia ja monia muita alkuaineita.

Toisin kuin ihmisten kierrättämät pahvit ja muovit, joiden laatu heikkenee joka kierroksella, luonnon raaka-aineet pilkotaan atomeiksi asti ja kootaan uudelleen. Atomit kestävät tätä ilmeisesti äärettömiin. Hyvä niin, koska niitä ei synny lisää.

Vesilasillista juodessa voit hyvin juoda happiatomeja, jotka olivat kerran osa dinosaurusta.

Materiaalit kiertävät elollisen ja elottoman luonnon välillä ja vaikuttavat toinen toisiinsa. Hiili käy eliöiden välissä kaasuna, hiilidioksidina, joka ilmakehässä hidastaa lämmön haihtumista avaruuteen.

Koska suurin osa auringonpaisteen energiasta muuttuu täällä pallon pinnalla lämmöksi, on oleellista, kuinka helposti se karkaa: liian helposti, ja planeetta jäätyy, liian hitaasti, niin paistumme.

Hiili voi myös poistua kierrosta miljooniksi vuosiksi, jos sitä sisältävät eliöt hautautuvat hajottajien ulottumattomiin. Aikanaan ne puristuvat kivihiileksi ja öljyksi. Niihin on yhä sitoutuneena auringon energiaa, jonka kasvit pyydystivät talteen muinaisina aikoina.

Luonnontilassa tulivuorenpurkaukset palauttavat tätä säilöttyä hiiltä välillä ilmoille. Hiilen hautautumisen ja ilmoille purkautumisen tasapaino säätää ilmastoa.

Ihmiskunta on kuitenkin polttamassa kertaheitolla usean sadan miljoonan vuoden aikana kertyneitä hiilivarantoja. Prosessi on pohjimmiltaan sama kuin lumen alla touhuavien hajottajien tekemä, mutta suunnattoman paljon rajumpi. Eipä ihme, että ilmasto natisee liitoksissaan.

Maija Karala