– On erittäin tärkeää, että saamme faktoihin pohjautuvaa tietoa alueen susista ja niiden todellisesta määrästä, korosti riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Osmo Luotonen.
Luotonen muistutti, että todelliseen tilanteeseen perustuva tieto toimii asiallisena pohjana susista käytävälle julkiselle keskustelulle.
– Ei tarvitse luulla tai kinata. Tiedot ovat myös tarpeen, jos ja kun tulevaisuudessa harkitaan suden kannanhoidollista metsästystä.
Susien DNA-näytteiden keruu tarkoittaa käytännössä susien ulosteiden keräämistä. Aivan summamutikassa kakankeruuretkelle ei lähdetä, vaan metsään suunnistetaan suurpetoyhdyshenkilöille tehtyjä susihavaintojen perusteella.
– Paikalla seurataan suden jälkiä vastajälkeen ja toivotaan, että reitille osuisi myös ulostenäyte. Nyt lunta on sen verran paljon, ettei jälkien perässä viitsi umpihangessa kovin hiihdellä, myönsi Luotonen.
Kaikista susihavainnoista pitäisi ilmoittaa suurpetoyhdyshenkilöille myös muista syistä.
– Olemme taas viime aikoina kuulleet huhuja siitä, että susi olisi lähtenyt seuraamaan esimerkiksi hiihtäjää. Mikäli näin on tapahtunut, tulisi kyseisen hiihtäjän itse ilmoittaa asiasta meille. Emme voi kirjata tapahtumaa virallisesti ylös, jos sen meille kertoo joku tutun tuttu. Olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää tietää, jos alueella liikkuu ihmisiin pelottomasti suhtautuva susi, painotti Luotonen.
Susien DNA-näytteistä selviää myös se, ovatko esimerkiksi kaikki Suomessa tavatut sudet kotimaista alkuperää vai siirtyykö meille susia pysyvästi Venäjältä tai Ruotsista.
Miksi susien DNA-näytteitä kerätään
DNA-seurannan avulla saadaan tietää susista monia asioita, sellaisiakin, jotka eivät paljastu millään muulla menetelmällä. Sen avulla tunnistetaan susiyksilöitä, selvitetään alueen reviirien lukumäärää ja tarkennetaan niiden rajoja. DNA voi kertoa myös siitä, kuinka monta sutta yksittäisellä reviirillä on.
Lisäksi analyysien perusteella voidaan tunnistaa yksilöiden välisiä sukulaisuussuhteita, etenkin selviteltäessä reviirillä asuvan lisääntyvän parin jälkeläistuotantoa. Näin saadaan suden kannanarviointiin tietoa lisääntyvistä yksilöistä.
Susien DNA-seuranta perustuu ulostenäytteisiin, joita keräävät maastosta vapaaehtoiset kerääjät ja osalla reviireistä Luken kenttähenkilöstö. Vapaaehtoisissa kerääjissä on metsästäjiä ja muita luontoharrastajia.
Näytekeräys ajoittuu marraskuun alusta helmikuun loppuun. Kylmänä vuodenaikana DNA säilyy parhaiten, ja lumipeite helpottaa jälkien sekä ulosteiden löytymistä. Jokaiselle keräysalueelle on nimetty vastaava, jonka tehtävänä on koordinoida alueensa näytekeräystä.
Luonnonvarakeskuksessa koko Suomen kenttäkeräyksestä vastaa tutkimusinsinööri Antti Härkälä . Hän on aktiivisesti yhteydessä keräysvastaaviin ja kartoittaa näytteiden kertymistä.
Näytteet analysoidaan kauden aikana muutamissa erissä, kun niitä on saapunut sopiva määrä Turun yliopiston Evoluutiobiologian sovelluskeskukseen. Kerralla analysoitavan erän koko on kymmenistä sataan näytettä. DNA-analyysien perusteella saadaan selville laji (tarkkuudella susi, koira, koirasusi tai muu) sekä tunnistetaan eri susiyksilöt.
Näytteen DNA-profiilia verrataan suomalaisten susien DNA-tietokantaan, jolloin selviää, onko kyseessä uusi vai tuttu yksilö. Entuudestaan tunnetuista yksilöistä kertyneen tiedon perusteella voidaan saada tietoa susien vaelluksista.
DNA-profiilien perusteella on mahdollista tunnistaa näyteaineistosta lähisukulaiset ja näin päätellä, onko tietylle reviirille syntynyt uudet pennut kuluvana vuonna. Tämä tuo jatkossa tärkeää lisätietoa lisääntyvistä yksilöistä kanta-arvion tueksi.
Lähde: Mia Valtonen, Samuli Heikkinen, Katja Holmala, Ilpo Kojola, Antti Härkälä ja Iina Ala-Kurikka, Luonnonvarakeskus (Luke)