Teija Uitto Uudenkaupungin Sanomien ja Laitilan Sanomien päätoimittajaksi

0

Uudenkaupungin Sanomien ja Laitilan Sanomien päätoimittajaksi on valittu Teija Uitto, 56. Hän aloittaa tehtävässä 1. maaliskuuta alkaen.

Hän on työskennellyt päätoimittajana Vakka-Suomen Sanomissa vuodesta 2017 lähtien. Sitä ennen hän luotsasi kaupunkilehti Turkulaista, jossa hän toimi pitkään monenlaisissa tehtävissä, muun muassa päätoimittajana, toimituspäällikkönä ja toimitussihteerinä.

Uudenkaupungin Sanomat ilmestyy kolme kertaa viikossa ja Laitilan Sanomat kaksi kertaa viikossa.

Tuoreimman Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan Uudenkaupungin Sanomien jokaisella numerolla on keskimäärin 15 000 lukijaa ja Laitilan Sanomat tavoittaa noin 12 000 lukijaa.

Molemmilla tilattavilla paikallislehdillä on vahvat juuret ilmestymisalueillaan. Uudenkaupungin Sanomat on perustettu vuonna 1890 ja Laitilan Sanomien ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1925.