Lukion alettua epävarmuus kuitenkin astui kuvaan. Se ilmestyi kuin salama kirkkaalta taivaalta ja asettui taloksi mieleni sopukoihin. Enkä todella ollut varautunut sellaiseen.
Lopulta huomasin, ettei minulla ollutkaan suunnitelmaa – ei A:ta, saati sitten B:tä. Kun vihdoin olisin sellaista kaivannut, ei minulla ollut mitään. Ei edes tyhjää ajatusta. Epävarmuus oli astellut todellisuuteeni kannat kopisten ja leuka pystyssä. Eikä minulla, sillä pienellä suurella unelmoijalla ja haaveilijalla, ollutkaan enää jäljellä kuin epävarmuus ja sutatut suunnitelmat.
Nuoruuteen kuuluu unelmointi, mutta toisaalta myös epävarmuus omasta tulevaisuudesta. En edes ajatellut sellaisen ikinä koskevan minua. Olinhan suunnitellut tulevaisuuteni niin tarkasti kuin vain saattoi.
Voisiko tosiaan olla niin, ettei elämää voikaan noin vain suunnitella? Alun hämmennyksen sekä lievän identiteettikriisin jälkeen lähdin jahtaamaan uutta suunnitelmaa ja selvittämään mitä oikeasti haluan elämältäni.
Osa ystävistäni oli jo hurjaa vauhtia matkalla kohti sitä, mitä heistä aina pitikin tulla. He intoilivat kutsumusammateistaan tai siitä, kuinka vihdoin löysivät sen, mitä haluaisivat loppuelämänsä tehdä. Minä taas tyhjine ajatukseni olin juuri palannut lähtöruutuun.
Jonkun ajan kuluttua huomasin, ettei kaikki tuo pohtiminen tehnyt minua hullua hurskaammaksi. Ennemminkin päädyin siihen, että nyt vaihtoehtoja olikin aivan liikaa. Minusta ei millään voisi tulla valokuvaajaa, toimittajaa, kirjailijaa, sisustussuunnittelijaa, rikosetsivää, asianajajaa ja lääkäriä yhden elämän aikana.
Kevään kirjoituksiin jännätään ja päntätään vielä kaksi viikkoa. Suurin osa ikäisistäni valmistuu tänä keväänä – toivottavasti myös minä. Haluaisin sanoa, että nyt sen vihdoin keksin. Nyt tiedän mikä tarkoitus minulla on tässä elämässä. Haluaisin niin kovasti ilmoittaa, että nyt löysin ratkaisun epävarmuuteen. Nyt minulla on keinot senkin selättämiseksi.
Mutta kun ei ole. Elämäni tarkoitus ei ole sen suuremmin auennut ja epävarmuuskin on yhä arkipäivää.
Sain kuitenkin koottua kasaan suunnitelman kevään yhteishakua varten, mutta näyttääkö se samalta kuin alkuperäinen? Ei todella. No onko se kiveen hakattu? Ei varmasti. Entä olenko edelleen epävarma? Todellakin!
Yhden asian olen kuitenkin hoksannut: Epävarmuus kuuluu asiaan, eikä se olekaan ihan niin paha juttu kuin aluksi ajattelin. Tyhjästä ajatuksesta ja sutatuista suunnitelmista on nyt edetty uusiin unelmiin ja haaveisiin. Vain tulevaisuus näyttää, mitä tämä epävarmuus saa aikaan.
Jasmin Jussila
opiskelija