Autotehtaalla pyörät pyörivät

0

Valmet Automotive käynnistää tänään tuhannen uuden tuotantotyöntekijän ja toimihenkilön rekrytoinnin. Tuhannesta työpaikasta 700 avautuu Uuteenkaupunkiin, 300 Saloon. Uusia työntekijöitä tarvitaan niin autotehtaalle kuin akkutuotantoonkin.

Autotehtaan edellisistä uusien työntekijöiden rekrytoinneista ei ole aikaa kuin vasta muutama kuukausi. Autotehtaalla käynnistettiin viime lokakuussa 400 uuden työtekijän rekrytointikampanja. Heidät on jo koulutettu ja otettu töihin. Uusia työntekijöitä tarvitaan nyt tuotannon vahvistamiseksi edelleen. Valmet Automotiven henkilöstöjohtaja Tomi Salon mukaan autotehtaalla saavutettiin tammikuussa se taso, mistä asiakkaan kanssa oli sovittu. Jatkoneuvotteluissa ilmeni, että tuotannon volyymia pitäisi vielä kasvattaa.

Vaikka koronapandemiaa ei ole kyetty taltuttamaan, talouden pyörät ovat jo alkaneet pyöriä. Automarkkinoilla on patoutunutta kysyntää, mersut menevät kaupaksi ja Valmet Automotive vastaa nyt tähän kysyntään.

Valmet Automotiven rekrytointiuutinen ei voisi tulla parempaan aikaan. Kun hallitus päätti koronasulusta ja kuntavaalien siirrosta, oli kuin sälekaihtimet olisi suljettu. Valmet Automotiven uutinen tuo valoa tähän tilanteeseen. Tuntuu siltä kuin Uuteenkaupunkiin olisi jysähtänyt lottovoitto.

Korona aiheuttaa omat haasteensa myös rekrytointiin. Valmet Automotive ei voi järjestää avoimia infotilaisuuksia tai kiertää rekalla ympäri maata kampanjoimassa työpaikkoja kuten esimerkiksi vuonna 2017. Työvoiman saatavuus on kuitenkin Valmet Automotiven suurrekrytointien puolella. Myös autotehtaan brändi on nyt niin vahva, että rekrytointikampanja tuskin tarvitsee yhtä paljon mainontaa kuin muutama vuosi sitten. Nuoret ovat fiksuja ja hakeutuvat töihin aloille, joiden uskovat menestyvän tulevaisuudessa.

Salo kertoo lehtemme haastattelussa, että autotehdas pyörii jatkossakin maanantaista perjantaihin. Ratkaisu on mieluisa etenkin perheellisille työntekijöille ja mitä paremmin autotehtaalla viihdytään, sitä paremmin tuotantokin pyörii.

Teija Uitto