Lausahdus asettui oikeisiin raameihin, kun sain käteeni Erkki Saarwan kirjoittaman Muinassi Uurestkaupungist -teoksen vuodelta 1955. Se oli Sundströmin frou, joka lausui nuo kuolemattomat sanat, kun Lundholman Alfred kehui käyvänsä sentään ainakin kerran vuodessa kaupungissa.
Pienin ja taidokkain siveltimen vedoin Saarwa maalasi eteeni Uudenkaupungin sellaisena kuin se oli ennen rautatietä ja sähköä, vesijohdoista puhumattakaan. Ylistämällä hän sai lapsuutensa maisemat tuntumaan eedeniltä.
”Kaupunk makas siin lahre rannas valkosen ja vihrekäisen ku juhanusruus…Talotten portikki oliva niin kaunisten kruusatu ja maalatu, ett ne oliva kun taevan porti.”
Kirja kertoi minulle siitä kulttuuriperinnöstä ja hengestä, jolle tämä kaupunki on rakentunut.
Yhteiskoulu oli kaikkien ylpeys, jota olivat käyneet isät poikinensa. Tänä päivänä kirjastona palvelevaa koulurakennusta kuvailtiin yksikerroksiseksi, matalaksi ”rytiskäksi”, joka oli pitkä kuin nälkävuosi. Mutta ajoi asiansa hyvin. Ylioppilaita tuli joka vuosi.
Saarwa tavoitti kuvailuissaan jotain yliaikaista ihmisyyden ydintä, joka pätee tähänkin päivään. Vanhempi väki kävi Sannolla haudoilla ja totesi: ”Nii oikke, sinn oikke me kaikk menoss olla, yks tänäpen, toine huame.”
Nuoriso ei turhia surrut, vaan halusi hengailla juoruämmien tavoittamattomissa. Friiauspaikkoja riitti niin luodoilla kuin Hiun metsässä ja Ketunkalliolla.
Suviehtoisin Rauhanpuistossa soiteltiin musiikkia. Ranta oli täynnä isompia ja pienempiä paatteja, joilla käytiin ahkerasti merellä. ”Talvell eletti vähä hiljaisemi, mutt suvell olttin kun paratiisiss.”
Eikös kuulosta tutulta tähänkin päivään. Elämme samoilla taivaan porteilla edelleen – kun vain osaisimme vaalia juuriamme.
Suurempia kaupunkeja riittää Suomessakin, mutta Uudenkaupungin kaltaisia idyllisiä pikkukaupunkeja on harvassa. Ja vielä harvemmassa ovat ne, jotka sijoittuvat meidän lailla lähelle valtaväylää. Turku ja Rauma ovat ajomatkan päässä.
Jos autotehdas ei ole vielä saanut aikaiseksi asukasryntäystä, niin ehkä se ei sitä koskaan teekään. Kaikki eivät halua asua pikkukaupungissa. Pitäisikö siis Uudenkaupungin olla aidosti ja rehellisesti sellainen. Pitäisikö antaa mahdollisuus heille, jotka etsivät ihmisen kokoista kaupunkia johon juurtua.
Matkailijoita houkutellaan kertomalla, kuinka rannan tuntumasta avautuva viehättävä puutalokeskusta puoteineen henkii kaupungin pitkiä perinteitä. Ja että Pakkahuoneen munkkikahveilla läsnä ovat kiireettömyys ja vapaus.
Ehkä se mitä lomailija haluaa kesältä, on sitä samaa mitä uusi asukas haluaa pikkukaupungiltamme.
Virpi Adamsson
tullista tullut toimittaja