
Naisten salibandyn F-liigan karsinnoissa mukana ollut Kalannin Pallo -65 lähti viikonloppuna hakemaan tarvittavia lisäpisteitä Pohjanmaalta.
Lauantaina KaPa kohtasi Seinäjoella SPV:n ja sunnuntaina Uudessakaarlepyyssä Blue Foxin.
Seinäjoella ratkaisu meni aina rankkarikisaan saakka ja sen seitsemänteen pariin. Ikävä vain, voiton 3–2-lukemin nappasi kotijoukkue SPV.
– Ensimmäinen erä jäi meiltä piippuun, mutta siitä selvittiin vain yhdellä takaiskulla. Toiseen erään tehtiin taktisia muutoksia, jotka alkoivat toimia pelin edetessä paremmin. Kolmannessa erässä otettiin peli haltuun koko poppoon voimin, mutta etenkin kakkoskenttä oli pelipäällä, kommentoi lauantaista peliä tuoreeltaan valmentaja Sami Virtanen .
Hän lisäsi, että sunnuntaina riittäisi jatkoajallekin pääsy jatkoon, mutta voittoa lähdettiin hakemaan.
No, sunnuntai tarjosikin lopulta katkeraa kalkkia.
– Ensimmäisessä erässä 15 minuuttia oli meidän hallussa, mutta viimeisen vitosen aikana peli meni sekaisin. Onneksi erätauko pelasti, analysoi Virtanen.
– Toiseen erään saatiin myös hyvä alku, mutta loppuerä oli ehkä huonointa peliä koko karsinnoissa. Kolmannessa koetettiin kiriä ja tavoittelimme riskillä peliä tasoihin. Kaiken kaikkiaan karsintojen huonoin peli osui nyt ratkaisevaan peliin, valitteli Virtanen.
Päävalmentajan mukaan syitä voi jossitella.
– Meiltä putosi ennen sunnuntain peliä Aurelija Zarina pois kokoonpanosta ja muutenkin puuttui tärkeitä pelaajia. Tämä ajoi menemään erilaisiin kentällisiin, millä on treenattu ja se sekoitti kuvioita.
Virtanen epäili myös ottelun panoksen tuoman jännityksen vieneen pelirohkeutta.
– Senkin huomasi, että kuudes peli helvatin pitkän tauon jälkeen pariinkymmeneen päivään alkoi painaa jaloissa.
Pettymys on nyt KaPan leirissä päällimmäinen tunne.
– Pelit ovat tältä kaudelta tässä ja nyt annetaan mielen tasoittua pettymyksen jälkeen pari viikkoa. Sitten aletaan kasata ensi kauden joukkuetta ja toivotaan, että päästäisiin palaamaan normaaliin treenaamiseen ja pelirytmiin ensi kaudella.
– Kaiken kaikkiaan olen kauden aikana tapahtuneeseen kehitykseen tyytyväinen. Pelaajien taitotaso ja pelaaminen on kehittynyt silmissä, joten jos samasta päästään jatkamaan, niin ensi kaudesta on kovat odotukset, päätti Virtanen.
Ari Anteroinen