
Pienen Uudenkaarlepyyn urheilullisen ylpeyden, salibandyseura IBF Blue Foxin (suom. sinikettu, ent. Kovjoki Ungdomsförening) naisjoukkue tuli sunnuntaina Pohitullissa pelattuun F-liigan karsintaotteluun KaPa-65:tä vastaan selvänä suosikkina.
Pohjalaisilla oli alla edellispäivän komea 9–1-vierasvoitto Rauman SalBasta, kun taas emäntäjoukkue joutui lähtemään peliin Seinäjoen SPV:lle kärsitty 3–5 (1–0, 1–4, 1–1) -kotitappio niskassaan.
Vanha totuus siitä, ettei urheilussa yksikään ottelu ole ratkaistu ennen kuin loppusummeri törähtää realisoitui kuitenkin tälläkin kertaa. Kun 60 minuuttia tehokasta peliaikaa oli ohi, komeilivat taululla KaPan niukat, mutta yhtä kaikki historiaan ikuisiksi ajoiksi jäävät 4–3 (3–1, 1–1, 0–1) -voittonumerot.
– Seinäjokikin olisi ollut täysin voitettavissa, mutta me lähdimme toisessa erässä vähän liikaa juoksemaan pelin mukana, eikä pysytty sovituissa kuvioissa. Sanalla sanoen innostuimme liikaa, KaPan alaraajavammaa poteva päävalmentaja Sami Virtanen tiivisti.
Kotijoukkue johti karsintojen avauspeliään ensimmäisen erän jälkeen vielä 1–0, mutta Seinäjoki teki toisen erän puolivälissä neljä maalia viidessä minuutissa – kolme viimeistä niistä puolentoista minuutin sisään – ja peli oli käytännössä selvä.
– Kertasimme tapahtumat joukkueen kesken videolta ja teimme sunnuntaille pieniä korjausliikkeitä, jotka sitten myös toimivat, kertoi Virtanen.
Ratkaisevat tekijät Blue Boxista otetun ansaitun voiton takana olivat kaikkien kolmen kentän tasainen onnistuminen, hyvä puolustuspeli ja viimeisenä lukkona vielä maalivahti Ruska Kerttulan lukuisat huipputorjunnat.
– Täksi kaudeksi huimasti kehittyneet pallollinen maltti ja taito antoivat rohkeutta ja uskoa pallon pitämiseen tiukoissakin paikoissa sen sijaan, että olisimme lähteneet mukaan juoksukilpailuun. Sen olisimme voineet hävitä, Sami Virtanen kiitteli omiaan.
KaPan maalintekijät lauantaina olivat Aurelia Zarina (1–0), Fia Salo (2–4) ja Klinta Martiniekaba (3–4). Sunnuntaina verkkoa heiluttivat puolestaan Laura Piiroinen (1–1), Julia Hakanpää (2–1 yv), Emilia Hakanpää (3–1) ja Essi Kutila (4–2).
KaPa kohtaa seuraavaksi SalBan Raumalla keskiviikkona 3.3. ja samat joukkueet iskevät yhteen myös lauantaina 6.3. Pohitullissa.
– Paikallispelit SalBaa vastaan ovat kuin Ruotsi–Suomi-otteluita. Niissä asenne on automaattisesti kunnossa ja pelaajilla valmiiksi verenmaku suussa. Edessä on asennepelejä, joista voiton tulee viemään enemmän sitä haluava joukkue, luonnehtii Virtanen.
F-liigan karsintasarja on jaettu kahteen neljän joukkueen lohkoon, joista kummastakin kaksi parasta selviää välieriin toisen lohkon parhaista vastaan. Voittajat pelaavat finaalisarjan ja sen voittaja ratkaisee ensi kauden liigapaikan kohtalon kuluvan kauden F-liigan jumbon kanssa.
– Pahimmassa tapauksessa karsintapelejä voi olla jopa 17, Sami Virtanen ynnää.
Asko Tanhuanpää