Uudenkaupungin kaupunki tiedotti aiemmin helmikuussa kuntosalien avaamisesta ja helpotuksista aikuisten ulkotiloissa tapahtuvaan harrastustoimintaan. Uudet alueelliset linjaukset ja heikentynyt epidemiatilanne eivät kuitenkaan mahdollista suunniteltuja lievennyksiä.
Kuntosalit, uimahalli ja kaupungin sisäliikuntatilat pysyvät suljettuina ja aikuisten ryhmämuotoinen harrastustoiminta sisä- ja ulkotiloissa keskeytettynä 28. maaliskuuta saakka. Rajoitukset eivät koske maajoukkue-, SM- sekä 1-divisioonatason harjoittelu- ja kilpailutoimintaa, eikä kansainväliselle huipulle tähtäävää yksilölajien ammattimaista harjoittelu- ja kilpailutoimintaa.
Omatoiminen liikkuminen ulkoliikuntapaikoilla on edelleen sallittua ja suotavaa. Yksityisten toimijoiden toivotaan noudattavan vastaavia rajoitustoimia aikuisten harrastustoiminnassa ensi viikon maanantaista lähtien.
Kirjaston lainaustoimintaa laajennetaan tästä päivästä alkaen, jolloin asiakkaat pääsevät itse etsimään aineistoja pääkirjaston ja Kalannin kirjaston hyllyistä. Myös kirjastoauto palvelee asiakkaita jälleen normaalin aikataulun mukaisesti ensi maanantaista alkaen. Kirjastoihin otetaan kerrallaan sisään vain rajallinen määrä asiakkaita ja ainoastaan pikainen, korkeintaan vartin asiointi on mahdollista. Oleskeluun kannustavat ja pidempää aikaa vaativat palvelut eivät ole käytettävissä.
Kirjaston asiakkaiden tulee huolehtia hygieniaohjeiden ja turvavälien noudattamisesta ja asiakkailta toivotaan oman maskin käyttöä.