Vuoden tauon jälkeen kaupungin organisaatiossa valmistaudutaan jälleen palkkaamaan nuoria kesätöihin.
– Mutta koska koronaepidemia tilanne elää koko ajan, joudumme pidättämään oikeuden muutoksiin. Mutta toivotaan parasta että voimme palkata nuoria kaupungin töihin tulevana kesänä, totesi Uudenkaupungin kaupungin työllisyysasiainsihteeri Anne Ruotsalainen.
Nuorten kesätyöllistämiseen on varattu määrärahat noin 60 nuorelle. Tämä on noin parikymmentä nuorta vähemmän kuin viime vuonna.
– Talousarvionkäsittelyn yhteydessä nuorten kesätyöllistämisrahoista sekä nuorten kesätyöllistämiseen tarkoitetusta yritystuesta karsittiin yhteensä 27 000 euroa ja tästä syystä nuoria on mahdollista työllistää aiempia kesiä pienempi lukumäärä, selvitti Ruotsalainen.
Kaupungin omat kesätyöpaikat tulevat hakuun maaliskuun puolivälissä.
– Vanhan tavan mukaan nuori hakee kaupungin kesätyöpaikkoihin kirjallisella hakemuksella. Hakemukseen jokainen saa listata ne itseään kiinnostavat paikat ja näitä nuorten omia toiveita yritetään toteuttaa mahdollisuuksien mukaan. Muutenkin koko hakuprosessi pyritään pitämään mahdollisimman läpinäkyvänä ja ehdottoman tasapuolisena, painotti Anne Ruotsalainen.
Kaupungin kesätyöpaikat on tarkoitettu nuorille, jotka ovat syntyneet 1.9.2003 – 31.12.2005 ja etusijalla ovat ne nuoret, jotka eivät ole olleet aikaisemmin kaupungin henkilöstöpalvelujen järjestämissä kesätöissä kaupungin organisaatiossa.
Sen sijaan kaupungin yritystukipaikkojen haku alkaa jo ensi maanantaina eli 8. maaliskuuta. Määrärahaa on varattu 70 paikkaa varten.
– Viime vuonna höllensimme koronaepidemian takia yritystuen kriteerejä ja pidensimme hakuaikoja, mutta nyt on palattu normaaliin systeemiin, muistutti Ruotsalainen.
Yritystuki on nimensä mukaan tarkoitettu paikallisille yrityksille, jotka palkkaavat kesätöihin uusikaupunkilaisen koululaisen tai opiskelijan.
Sekä kaupungin omista kesätyöpaikoista että nuorten työllistämiseksi maksettavasta yritystuesta löytyy lisätietoja kaupungin nettisivuilta.