Lumijäljet kertovat eläintenmeiltä usein salatusta elämästä

0
Lumijälkiin tallentuvat villieläinten salatut elämät. Tässä kettu on ehkä raahannut mukanaan painavaa saalista: sen askelet ovat lyhyitä ja epävakaita, ja jälkijonon sivussa erottuu raahausjälki.

Vielä on aikaa etsiä lumesta eläinten jälkiä, kiitos takatalven. Lumijälkien katselu on vuosi vuodelta harvinaisemmaksi käyvää puuhaa, joten siitä kannattaa ottaa ilo irti kun mahdollisuus on. Jäljistä paljastuu moni sellainenkin eläin, jonka näkeminen on aniharvinaista.

Aivan yhtä kiehtovaa on se, että jälkien avulla näkee, mitä eläimet tekevät, kun ihminen ei ole paikalla niitä häiritsemässä. Villieläinten jokapäiväiset puuhat keskeytyvät tai ainakin muuttuvat oitis, kun vaarallinen kaksijalkainen ilmestyy näköpiiriin.

Lumijälkien tunnistaminen ja tulkinta ei ole kuitenkaan aivan helppoa.

Lajien tunnistamisessa on jo pitkällä, jos jälki on niin tarkka, että käpälän koko ja varpaiden lukumäärä selviää. Esimerkiksi koiraeläimillä on neljä varvasta kaikissa käpälissään: supikoiran tassut ovat pienet ja pyöreät, ketun isommat ja pitkänomaisemmat ja suden kaikkein suurimmat.

Näätäeläimillä on kussakin tassussa viisi varvasta. Kokoskaalan toisessa päässä on hiiren kokoinen lumikko, toisessa ahma, joka jättää lumeen lähes ihmisen käden kokoisia painalluksia. Oravilla, myyrillä ja muilla jyrsijöillä on puolestaan pikkuisissa etukäpälissä neljä ja suuremmissa takajaloissa viisi varvasta.

Sorkkaeläimillä isoja varpaita on kaksi. Hankeen voivat lisäksi osua varsinaisen sorkan takana olevat pienemmät kyntiset.

On myös hyvä oppia, millaisia jälkiä eri liikkumistavoista jää. Eläimet voivat kävellä, ravata, laukata, loikkia, maata lumessa tai jopa laskea mäkeä. Ehkä kaikkein helpointa – ja hauskinta – on lähteä lumisena päivänä lenkille koiran kanssa ja seurata sen jättämiä jälkiä eri askellajeissa.

Liikkumistapa auttaa myös lajin tunnistamisessa. Esimerkiksi mäenlasku on tyypillistä saukolle. Kärppä ja lumikko liikkuvat usein loikkien, koiraeläimet taittavat taivalta ravaamalla ja ahma laukaten.

Jälkijonoja seuraamalla voi oppia paljon eläinten jokapäiväisistä puuhista ja öisen metsän draamasta. Pikkujyrsijän jäljet voivat päättyä pöllön siipiparin painalluksiin, ketun jäljet seurata jänistä ja pellolle on voinut tallentua hankeen uppoavan kauriin hätäinen laukka.

Villieläimet aniharvoin tallustelevat muuten vain: niillä on aina jokin asia hoidettavanaan. Esimerkiksi ketun ja kesyn koiran jäljet onkin helpompi erottaa käyttäytymisestä kuin varsinaisten jälkien ulkonäöstä. Ketun jäljet kulkevat määrätietoisesti ja tarkoituksenmukaisesti, koiran useimmiten harhailevat sinne tänne.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here