Mökkikauppa käy vilkkaana

0
Mökkikauppa kääntyi nousuun vuonna 2019 ja trendi jatkuu.

Vapaa-ajan asuntojen kauppa kääntyi monen hiljaisen vuoden jälkeen kasvuun 2019 ja viime vuonna korona vauhditti kauppaa edelleen. Kiinteistövälittäjät arvioivat, että kasvu jatkuu tänäkin vuonna.

Taija Hannula on toiminut kiinteistövälittäjänä Taivassalon-Kustavin alueella parikymmentä vuotta. Oman yrityksensä Koti Saaristossa Oy:n puitteissa hän aloitti ennen joulua.

– Mökkikauppa kävi viime vuonna hyvin. Puheet siitä, että kaikki vietiin käsistä oli kyllä liioittelua, mutta ainakin verrattuna edellisiin vuosiin oli selvästi aktiivisempaa sekä ostajien että myyjien puolella.

Kuluva vuosi on Hannulan mukaan alkanut yhtä vilkkaasti.

– Hieman tuo luminen talvi viivästytti alkua, kun helmikuussa ei kaikille mökkiteille ollut asiaa, mutta nyt lumet ovat sulaneet ja tontti paljastunut näkyviin, niin myyjätkin ovat heränneet.

Viime vuodessa oli poikkeuksellista se, että kysyntää oli myös vanhemmille ei-niin viimeisen päälle varustelluille mökeillä, kun 2010-luvulla piti mökillä olla kaikki hienoudet, jotta se kiinnosti.

Ostajakunnassa tapahtui Hannulan mielestä viime vuonna selkeä muutos, yhä enemmän mökki ja mökkeily alkoi kiinnostaa nuorempaa polvea, sellaista ei 2010-luvulla juuri tapahtunut.

Vakituisten asuntojen puolella alue kiinnosti myös hieman edellisiä vuosia enemmän, kauppoja tehtiin sillä mielellä, että nyt sitä käytetään kakkosasuntona, mutta kun eläkevuodet alkavat, niin sitten muutetaan pysyvästi.

Hyvin samoilla linjoilla on pääasiassa Uudenkaupungin alueella kiinteistökauppaa tekevä Kari Toivonen . Mökkikauppa aktivoitui vuoden 2019 aikana ja viime vuosi oli sitäkin vilkkaampi. Talven aikana puhelin on soinut siihen malliin, että tulossa on vilkas vuosi.

– Myös myyntipuolelle on tullut selvästi enemmän tarjontaa ja se on pitänyt hinnat suunnilleen paikallaan, kun kysyntä ja tarjonta kohtaavat, Toivonen sanoo.

Varsinkin viime vuoden aikana kontakteja tuli paljon Turusta ja pääkaupunkiseudulta, kun ihmiset halusivat rauhalliseen paikkaan etätöihin pois ihmisten keskeltä.

– Ja skaala on laajentunut, nyt kiinnostavat vanhat kuivan maan mummonmökitkin, eikä tarvita vesivessoja tai kuituliittymiä, joiden avulla lapset saataisiin houkuteltua mökille. Hintahaitarikin on sitä kautta leventynyt.

Erityisesti on kasvanut ruuhkavuosiperheiden kiinnostus mökkeilyyn. Toivosen mukaan ennen hypättiin porukalla lentokoneeseen ja ajeltiin aurinkorannalle tai kaupunkilomalle, mutta nyt sellainen ei onnistu.

– Tonttejakin on alueella edelleen tarjolla ja ihan hyviäkin. Tyhjän tontin ostaa yleensä joku lähiseudulta, jolla on aikaa ja taitoa rakentaa ja joka tekee mökin sillä ajatuksella, että muuttaa siihen aikanaan vakituisesti.

Kauempaa tulevat haluavat käyttövalmiin mökin, jota sitten usein pikkuhiljaa vuosien aikana remontoivat, joko itse tai paikallisia yrittäjiä hyödyntäen.

– Mutta selvästi huomaa, että ihmiset seuraavat tarkkaan koronatilanteen muutoksia, lisääntyvät tartunnat, sulut ja ulkomaidenkin tilanteen paheneminen vähentävät heti puhelimen pirinää. Mökkikauppaa nyt ei muutaman viikon tilanteen mukaan tehdäkään, mutta se vaan vaikuttaa.

Jussi Arola

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here