Täällä rannikkoseudulla on kuitenkin jo kevättä ilmassa. Koilliseen matkalla olevia metsähanhia on saapunut jo tuhansittain, ja niiden seurassa voi nähdä meri-, tundra- ja kanadanhanhia.
Laulujoutsenten toitotus kuuluu jo. Niiden joukossa voi nähdä harvinaisempia pikkujoutsenia, jotka ovat laulujoutseniin verrattuna pieniä, pyöreitä ja lyhytkaulaisempia. Hyvä tuntomerkki on myös se, että pikkujoutsenen nokassa on enemmän mustaa kuin keltaista, laulujoutsenella päinvastoin.
Kiuruja, kottaraisia ja töyhtöhyyppiä on rannikon peltoaukeilla jo satamäärin ja tänne pakkautuneina ne pysyvätkin, kunnes kevät pohjoisempana etenee.
Uudenkaupungin lintuharrastajien ilona piipahti viime viikolla myös aivan toisenlainen vaeltaja: nuori valkoinen tunturipöllö.
Tunturipöllöjä pesii harvinaisena Suomenkin pohjoisimmassa Lapissa, paljakalla. Ne eivät ole varsinaisia muuttolintuja. Suurin osa yksilöistä lähtee syksyn tullen vaeltamaan pesimä- tai synnyinpaikaltaan kuka mihinkin suuntaan.
Useimmat tunturipöllöt eivät itse asiassa muuta etelään vaan pohjoiseen. Ne lähtevät Jäämeren loputtomille lakeuksille pyydystämään merijään sulapaikoilla värjötteleviä merilintuja.
Nuoret linnut, joille Arktis on ehkä liian haastava suunta, saattavat sen sijaan kääntää nokan etelään ja viipyä talven myyränpyynnissä vaikkapa Varsinais-Suomen peltoaukeilla. Oikein hyvien myyrävuosien jälkeen näitä nuorukaisia voi olla liikkeellä paljonkin.
Tunturipöllöt eivät lennä parvissa, eivät opi muuttoreittejä vanhemmiltaan eivätkä ilmeisesti juuri välitä osata takaisin kotiin.
Talvesta selvinneet linnut hakeutuvat kesäksi takaisin pohjoiseen pesimään, mutta paikka johon ne asettuvat voi hyvin olla kokonaan eri mantereella kuin edelliskesänä. On todellinen onnenpotku päästä näkemään tämä pohjoisen lentävä aave edes vilaukselta.
Silmät kannattaa pitää auki. Tulevina viikkoina muuttomatkalla voi tavata monenlaisia siivekkäitä, joita ei muina vuodenaikoina ole täällä mahdollista nähdä.
Maija Karala