Käsidesi ja maskin käyttökehotus ovat olleet käytössä jo vuoden. Nyt turvavälit ovat kasvaneet kahteen metriin ja kokoontumisillekin on tiukempia rajoituksia. Onneksi Uudenkaupungin yrittäjät ovat kekseliästä porukkaa. Ravintolat ja kahvilat ovat käynnistäneet jälleen luukkumyynnin ja a la carte -menumyyntiäkin on kotiin. Kukkakauppa on rajoittanut asiakasmäärän neljään kerrallaan, koska kauppaneliöitä on vähän ja paikalla on aina kaksi myyjää. Asiakkaat eivät ole rajoituksesta harmistuneet, päinvastoin. Kotiinkuljetusten määrä on kaksinkertaistunut ja kukkia varataan puhelimitse ja noudetaan nopeasti liikkeestä. Kangaskauppa tarjoaa asiakkailleen jopa yksityisiä ostosaikoja.
Yrittäjät sinnittelevät siis kaikin keinoin, mutta tuekseen he tarvitsevat meidät, asiakkaat. Jos vertaa ostosreissua oman kaupungin liikkeeseen tai isoon kauppakeskukseen, ei tarvitse paljon miettiä, kummassa on turvallisempaa asioida. Kauppakeskuksissa on yhä paljon väkeä, mikä tuntuu kummalliselta, kun sairaanhoitopiiri on pyytänyt meitä välttämään kaikkia turhia kontakteja. Kauppakeskuksessakin toki noudatetaan koronasuosituksia ja -rajoituksia, mutta onhan se selvää, että siellä missä on enemmän ihmisiä, on myös enemmän riskejä. Turvallisinta on asioida pienissä liikkeissä, joissa asiakkaita on vähemmän ja joissa käy sitä samaa väkeä, jota tapaa myös ruokakaupassa, koulussa tai työpaikalla.
Osa ajattelee, että ehtiihän ne ostokset tehdä myöhemminkin, sitten joskus koronan jälkeen. Yritysten kulut pyörivät myös nyt. On meistä kiinni, kuinka elinvoimainen Uusikaupunki on, kun pandemia on ohi. Meillä on yhteisönä voima pitää huolta toisistamme. Kun kohdistamme arjen ostokset ja palvelut paikallisille yrityksille, ylläpidämme yrityskenttäämme ja taloutta.
Teija Uitto