Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaana Reijonsaari-Korsman (sd.) on harmissaan, kun keskustelu pyörii yhä Sihyn rakentamispäätöksen ympärillä.
–Ymmärrän, että Sihyn rakentaminen oli vaaliteemana vuonna 2017 kuntavaaleissa, mutta en, että se olisi sitä enää 2021 kuntavaaleissa. Päätös uudisrakentamisesta on tehty neljä vuotta sitten. Olisi jo aika siirtyä keskustelussa seuraavalle tasolle ja keskustella Sihyn tuomista mahdollisuuksista.
Reijonsaari-Korsman on pahoillaan, että kaupunki menettää tässä hyvän mahdollisuuden kiillottaa brändiään, vaikka Sihy-hanke on herättänyt valtakunnallista kiinnostusta.
– Sihystä oltiin kiinnostuneita Suomi Areenassa Porissa, myös Sihyn energiaratkaisut ovat herättäneet kiinnostusta. Se, että meillä on kerätty saman katon alle näin mittava määrä toimintoja, tarkoituksena saada Sihystä koko kaupungin yhteisöllinen olohuone, on kerännyt kiinnostusta.
Reijonsaari-Korsman haluaa vielä käydä läpi Sihyyn liittyvät faktat, kun keskustelu kerran yhä pyörii niissä. Hän korostaa, että hanke on monin eri tavoin ja monin eri laskelmin todettu kaupungille kokonaistaloudellisesti kaikkein edullisimmaksi ja järkevimmäksi vaihtoehdoksi.
– Uudessakaupungissa ei ole 1980-luvun jälkeen rakennettu juurikaan uusia julkisia tiloja. Korjausvelkaa meillä on laskennallisesti noin 42 miljoonaa euroa ja kiinteistöt ovat keskimäärin kuntoluokkaa 3. Sellaista vaihtoehtoa ei enää ollut, että emme tekisi mitään.
– Nykyisille kouluille ja uimahallitiloille ei olisi enää riittänyt 100 prosentin peruskorjaus, vaan olisi pitänyt tehdä 120 prosentin perusparannus. Remontoidun kiinteistön elinkaari olisi ollut jopa kolmanneksen lyhyempi kuin uudisrakennuksen. Emme olisi näissä vaihtoehdoissa säästyneet myöskään väistötilakustannuksilta, kalustekustannuksilta tai lainakustannuksilta, hän vertaa.
Reijonsaari-Korsmanin mukaan elinkaarimallilla ja palvelusopimuksella kaupunki saa takuun, että Sihy on palvelusopimuksen päätyttyä kuntoluokkaa 4 ja korjausvelaton. Sihyn ylläpidossa ei voida tulevaisuudessa säästää, koska Sihystä on tehty sitova palvelusopimus.
– Sihyn rakentamisen hinta on 57,6 miljoonaa euroa ja palvelusopimuksen hinta 20 vuodelle on 28,18 miljoonaa euroa. Vain mikäli muutamme keskeisiä laatu- ja laajuustekijöitä, syntyy lisäkustannuksia.
– Tarkkojen toiminnallisten ja pedagogisten suunnitelmien mukana olo tarjouspyynnössä auttoi siinä, että saimme hyvän tarjouksen sekä rakennusinvestoinnista että palvelusopimuksesta.
Hankkeessa on mukana myös uimahalli, jonka rakentamis- ja ylläpitokustannukset ovat huomattavasti, kalliimmat kuin koulurakentamisen.
Reijonsaari-Korsman toivoo, että hallinto-oikeudelta saataisiin mahdollisimman nopeasti päätös. Jos kaavapäätös ei viivästysten vuoksi saa lainvoimaa huhtikuun alkuun mennessä, kaupunki menettää huhtikuussa jaettavan valtion liikuntapaikkarakentamisen valtionavustuksen. Avustus on suuruudeltaan noin 1,2 miljoonaa euroa.