Punainen potkukelkka

0

Muutama viikko sitten heräsin aamulla ja avasin verhot. Puut olivat aivan huurussa ja nouseva aurinko värjäsi vaaleanpunaiseksi puiden latvat sekä taustalla näkyvän kirkon tornin. Näky oli ihan huikean kaunis.

Myöhemmin päivällä seisoin meren rannalla ja katselin auringon paisteessa koskematonta lumipeitettä jään päällä. Näytti siltä kuin tuhannet timantit olisivat loistaneet ympärilläni.

Tänä talvena olemme päässeet hiihtämään, luistelemaan, tekemään lumiukkoja ja jäälyhtyjä sekä kaikenlaisia kivoja talvijuttuja. Monet minut tuntevat tietävät, että tänä talvena olen innostunut ihan hurjasti potkukelkkailusta ja minulla on uusi ihana kapine, punainen potkukelkka.

Mamman vanha kaarevajalaksinen kelkka ja uusi kokoontaitettava punainen potkukelkkani ovatkin saaneet vauhtia hiekoittamattomilla kyläteillä ja vähän kaupungissakin. Useasti laitoin punaisen kelkkani kasaan ja auton kyytiin, nastakengät jalkaan ja lähdin meren jäälle potkuttelemaan.

Paras retki oli varmaan sellainen, kun laitoimme saunan lämpiämään ja sitten lähdin kelkkailemaan jäälle, aurattuja reittejä ja moottorikelkan uria pitkin. En vieläkään unohda sitä ihanaa tunnetta, kun tulin takaisin mökille, jossa kaminan lämpö, lämmin tee termospullossa ja sauna odottivat.

Viikko sitten, kun lumi oli sulanut jään päältä, kelkalla sai ihan huimat vauhdit kiiltävällä jäällä, sekin oli tosi kivaa.

Maailma on tällä hetkellä hyvin poikkeuksellinen.

Virus leviää ja kaikenlaista muutakin ikävää tapahtuu ympärillämme melkoisesti, mutta myös hyviä asioita on meille annettu tänä talvena enemmän kuin pitkään aikaan.

Sosiaalinen media on täynnä upeita lumikuvia, toinen toistaan hienompia auringon laskuja ja tsemppi-lauseita tutuille ja tuntemattomille.

Tuntuu jotenkin siltä, että olisi tarkoitus avata meidän silmämme huomaamaan jotakin tärkeää.

Itselläni on tavallisesti melko paljon puuhaa, on harrastuksia ja töitä iltaisin sekä viikonloppuisinkin. Tykkään kyllä molemmista, mutta nyt kun melkeinpä kaikki on tauolla, olen monesti huomannut nauttivani olostani. On aikaa vaan olla. On aikaa huomata tärkeää ja kaunista ympärilläni. On aikaa huomata, että kaikella on aikansa. On aikaa huomata hyviä asioita.

Eräänä maanantaina kun tulin töihin, nauru kaikui seuriksen käytävillä. Työkaverini tuli innolla kertomaan: ”nyt minullakin on sellainen, sininen!”

Jaana Kulmala

Uudenkaupungin

seurakunnan

nuorisotyöntekijä

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here