Rohkea lintu muuttaa varhain

0
Töyhtöhyyppiä on jo saapunut Suomeen.

Kevätaurinko on litistänyt hanget ja sulattanut pälviä pelloille. Ensimmäiset muuttolinnutkin saapuivat heti kun sää muuttui. Eteläisessä Suomessa voi jo nähdä töyhtöhyyppiä, laulujoutsenia, uuttukyyhkyjä ja kiuruja.

Nämä varhaisimmat muuttolinnut ovat niin sanottuja säämuuttajia. Ne oleilivat melko lähellä, luultavasti Itämeren etelärannikolla, ja seurasivat säätä.

Vaikka kevät on Keski-Euroopassa pidemmällä kuin täällä, yleiset säätyypit ovat usein samoja laajoilla alueilla. Niinpä lämmin sää etelämpänä vihjasi linnuille, että kevät on alkamassa pohjolassakin, ja ensimmäiset siivekkäät lähtivät heti matkaan.

Aluksi lintuja saapuu vain pieniä määriä. Ihmiset puhuvat niistä tiedustelijoina, vaikka linnuilla ei tietenkään ole ammatteja saati kännyköitä, joilla ne soittelisivat hankkimiaan tietoja etelään jääneille lajitovereilleen.

Luultavasti nämä “tiedustelijat” ovat muita seikkailunhaluisempia yksilöitä. Luonnonvaraisilla linnuilla tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että lintujen välillä on persoonallisuuseroja siinä missä muillakin eläimillä. Niillä on luonnossa suuri merkitys.

Yksi lintujen persoonallisuuden ulottuvuus on rohkeus eli halu ottaa riskejä. Toinen on uteliaisuus eli halu etsiä uusia kokemuksia.

Luultavasti tällaisia persoonallisuustyyppejä ovat ne, jotka aivan ensimmäisenä lentävät kokeilemaan, löytyisikö Suomesta jo tarpeeksi pälviä pelloilta ja sulapaikkoja vesistä.

Rohkeat ja uteliaat linnut pääsevät useammin hengestään esimerkiksi takatalven tullen. Riskinotto voi silti kannattaa: aikaiset muuttajat saavat varaslähdön reviirien valtaamiseen ja muihin kevätpuuhiin.

Eri vuosina vaakakuppi kallistuu eri puolille. Toisinaan riskinottajat voittavat: ne saavat parhaat reviirit ja enemmän poikasia kuin varovaisemmat lajitoverinsa.

Toisina vuosina takatalven pyryt vievät rohkeimpien lintujen hengen ja etu on varovaisten puolella. Persoonallisuudet ovat perinnöllisiä, eli poikaset muistuttavat vanhempiaan.

Monenlaiset persoonallisuudet ovat lajin säilymisen etu: perinnöllinen monimuotoisuus on evoluution raaka-ainetta. Kun olosuhteet muuttuvat – kuten ne nyt tekevät nopeammin kuin miljooniin vuosiin – erilaisten yksilöiden joukosta löytyy myös niitä, jotka selviävät uudenlaisessa maailmassa ja osaavat muuttaa oikeaan aikaan, kun keväät aikaistuvat ja säät muuttuvat.

Maija Karala