Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä piti torstaina ylimääräisen kokouksen. Sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä totesi tiedotustilaisuudessa, että meistä jokaisen on syytä miettiä, mitkä arjen kontakteista voisi vielä jättää pois. Turhia kontakteja olisi vältettävä niin töissä, asioinnissa kuin kaikissa sosiaalisissa kohtaamisissa. Viesti oli ikävä, kun koronauupumus jäytää ihmisiä jo muutenkin. Kehotukselle on kuitenkin perustelunsa.
Epidemia on valtakunnallisesti pahentunut nopeasti, mutta erityisesti täällä Uudenkaupungin yhteistoiminta-alueella tilanne on haastava. Koronatapausten ilmaantuvuusluku kahden viikon ajalta on 180,39. Luku on hälyttävän korkea, kun sitä vertaa esimerkiksi koko maan ilmaantuvuuslukuun, joka THL:n mukaan on 138,4. U-soten alueella aletaan lähestyä Satakunnan ilmaantuvuuslukua, joka ylittää 200:n. Pääkaupunkiseudulla ilmaantuvuusluku on ollut tällä viikolla jo yli 271:n.
Yhteistoiminta-alueen viidessä kunnassa on todettu pandemian aikana yhteensä 172 koronavirustartuntaa. Uudessakaupungissa tartuntoja on todettu 141, Vehmaalla 11, Taivassalossa 5 ja Pyhärannassa 12.
Varsinais-Suomessa on varmistettu myös 55 koronan muuntovirustapausta. Näistä suurin osa on niin sanottua brittivarianttia, joka on alkuperäistä koronavirusta tarttuvampi. Tästäkin syystä kontakteja kannattaa vältellä.
Huolestuttavinta tilanteessa on, miten terveydenhuollon palvelut riittävät ja miten hoitohenkilökunta jaksaa. Terveydenhuollon kestävyys on jo koetuksella. Rokotusten organisointi vie nyt paljon hoitohenkilöstön aikaa. Myös koronapotilaiden sairaalahoidon tarve on kasvanut.
Sairaanhoitajaliiton kysely paljasti, että koronapandemia on kiihdyttänyt sairaanhoitajien alanvaihtohaluja. Puolet sairaanhoitajista kertoo miettineensä alan vaihtamista koronakriisin aikana. Kysely oli tehty alkusyksyn aikana. Minkälaisia vastaukset olisivatkaan nyt?
Teija Uitto