Teija ja Jyrki muuttivat pysyvästi kesämaisemiin

0
Hirsitalo rakennettiin viime kesän ja syksyn aikana pääasiassa työn ohessa. Joulukuussa Isotuvat pääsivät muuttamaan.

Rantatontilla seisoo kaksi mökkiä ja muutamia ulkorakennuksia. Mikään ei paljasta, että toinen mökeistä on vasta valmistunut omakotitalo, niin hyvin se sulautuu osaksi vanhaa maisemaa. Harmaa hirsitalo on Teija ja Jyrki Isotuvan uusi koti. Pariskunta jätti kaupungissa olleen kerrostaloasunnon taakseen viime vuoden joulukuussa ja muutti pysyvästi kesämaisemiinsa.

– Hetkeäkään ei ole kaduttanut, molemmat sanovat.

Uusi koti on Pyhämaassa makean veden altaan rannalla. Tontilla oleva vanhempi mökki on 1960-luvulta ja se on Jyrkin isän Vaito Isotuvan rakentama.

– Olen koko lapsuuteni ollut Pyhämaassa ja olemme viettäneet Teijan kanssa täällä mökillä jo pitkään suuren osan vuodesta. Uudelle talolle haettiin rakennuslupaa viime vuoden alussa ja työ aloitettiin juhannuksena. Muutimme 14. joulukuuta, Jyrki kertoo.

Talossa on 105 neliötä, kaksi makuuhuonetta, parvi ja tupakeittiö. Saunaa siellä ei ole, sillä saunomassa käydään vanhalla mökillä. Aikaisemmin tontilla elettiin kantoveden varassa, joten nyt pyykki- ja astianpesukoneet tuntuvat pieniltä ihmeiltä.

– Onhan tämä nostanut täällä olemisen ihan uudelle tasolle. Kuulumme nyt Kammelan jätevesi- ja vesiosuuskuntaan eli meille tulee kaupungin vesijohtovesi, Teija sanoo.

Talo valittiin hirsitalomallistosta. Rakentaminen tehtiin niin pitkälle omin voimin kuin suinkin mahdollista. Mukana olivat Isotupien tyttäret ja heidän poikaystävänsä sekä osan ajasta yksi palkattu kirvesmies.

Kaikki palvelut, kodinkoneet, keittiökaapit ja muu mikä ei kuulunut talopakettiin, hankittiin läheltä. Esimerkiksi keittiön toimitti uusikaupunkilainen keittiöliike ja tupakeittiössä seisovan takan paikallinen takkatoimittaja. Vastaavana mestarina oli oma tytär Emma , joka on valmistumassa rakennusinsinööriksi.

Työn ohessa tehty rakentaminen sujui hyvin, mutta otti voimille. Jyrki työskentelee kiinteistönvälittäjänä ja Teija on palvelusihteerinä kaupungin elinkeinopalveluissa. Molempien työpaikka on keskikaupungilla.

– Oli se melkoista aikaa, mutta ei meillä tullut edes isompaa riitaa.

Jotta kaikki ei olisi liian auvoista, Isotuvat ovat nyt virallisesti vailla vakinaista asuntoa. Kaupunkiasunto on myyty ja vaikka uudessa talossa saa asua, lopputarkastusta ei ole voitu pitää, eikä talo vielä ole virallisesti koti. Syynä on se, että rakennusmääräysten mukaan samalla tontilla ei voi olla kahta mökkiä.

Kolmen hehtaarin tontilla oleva vanha kesämökki, jossa on tupa, pieni makuusoppi ja vielä pienempi keittiönurkkaus sekä sauna, on pienennettävä.

– Se saa olla korkeintaan 25 neliötä, nyt mökki on isompi. Meidän on vielä rakennettava tupaan väliseinä, jonka taakse jäävä osuus on siitä lähtien varasto. Sitten määräys on täytetty ja lopputarkastus voidaan pitää.

Isotuvat toteuttivat monen mielessä kytevän unelman pysyvästä asumisesta kesäpaikalla. He kannustavat ihmisiä tekemään toiveista totta ja vakuuttavat, että ainakin Uudessakaupungissa toteutus on helppoa.

– Tällainen vaikutelma meille jäi. Kaupunki suhtautui asiaan positiivisesti ja käytännössä rakennuslupahakemukset ja muut oli helppo tehdä. Ilman muuta suosittelemme, jos vähänkin tekee mieli muuttaa!

Yhtään huonoa puolta maalla asumisesta ei vielä ole tullut vastaan. Tosin Korsaarentien huono kunto harmittaa työmatkalaisia, mutta muuten parinkymmenen kilometrin matka ei tunnu missään.

Uudessa talossa kaikki on toiminut hyvin ja on sitä, mitä ajateltiin. Ainoa asia, joka nyt tehtäisiin toisin on se, että  parvea olisi korotettu muutamalla hirsikerralla.

Harmaan hirsitalon on tarkoitus olla loppuelämän koti. Taloa ei kuitenkaan rakennettu sillä ajatuksella, että jossain vaiheessa liikkuminen voi olla huonoa; sitä ajatellaan sitten, jos asia tulee ajankohtaiseksi. Nyt pariskunta nauttii elämästään. Suuri osa kotonaoloajasta kuluu pihalla ja varsinkin Teija odottaa kesää, jotta pääsee istuttamaan marjapensaita.

– Olemme myös hurahtaneet avantouintiin. Käymme avannossa viikoittain.

Pirkko Varjo