Kun erehdyn lukemaan iltapäivälehtien puffijuttuja esimerkiksi jääkiekkoilijoiden elämäkerroista, minulle tulee sellainen olo kuin kuuntelisin luokan perällä Jeren ja Markon viinankatkuisia kalajuttuja.
Sellaista kovan elämänkoulun läpikäynyttä urheilijaa ei liene vielä löytynyt, joka ei elosteluelämäkertansa lehdistötilaisuudessa olisi ottanut kasvoilleen tyhjää lehmänkatsetta ja kertonut, että hänen pyyteettömänä tarkoituksenaan on menneiden syntien sovittaminen. Hän haluaa vain, että Suomen nuoret eivät toistaisi hänen virheitään. Niistä tulee kuulkaas lapset ihan karmea morkkis!
En voi kuin hämmästellä kuinka paksua jöötiä aikuinen ihminen pystyy suustaan ulos pusertamaan. Minun puolestani kaikki saavat rehvastella päihdeongelmillaan niin julkisesti kuin tahtovat, mutta ehdotan, että lehdistötilaisuuksiin asennetaan sellainen sireeni, joka alkaa ulvoa kaamealla tavalla aina kun tekopyhyyden määrä huoneessa nousee yli suositusten.
Viime aikoina minun on ollut erityisen hankalaa saada otetta siitä vinksahtaneesta tosiseikasta, että olemme saaneet lukea samojen lehtien sivuilta hiljattain sekä koskettavia kertomuksia Koskelan kidutusmurhan uhrin muistoksi lepattavista kynttilämeristä että mehustelevia mainosjuttuja Suomen vahvimman miehen Mika Törrön elämäkerrasta.
Raakoja väkivaltarikoksia tehtaillut ”El Toro” kulkee kirjassaan läpi helvetin ja selättää urhoollisesti perkeleensä. Nyt hän on juhlittu urheilusankari, joka haluaa toimia varoittavana esimerkkinä nuorille.
”Aika järkyttävää touhua näin jälkikäteen ajatellen”, Törrö kommentoi Iltalehdelle tapausta, jossa hän oli kiduttanut toista ihmistä läpi yön vaihdellen välillä vuoroja rikoskumppaniensa kanssa.
Tulkitsen näiden elämäkertojen ydinsanoman olevan se, että ihminen pystyy rahoittamaan vuosikymmenien mittaisen bileputken näppärästi esimerkiksi jääkiekonpeluulla, ja että kaikkea voi tehdä ja kaikesta selviää. Ihmisellä täytyy olla aivojen tilalla jotain kummallista liejua, mikäli hän kuvittelee, että tämä olisi kaljoittelun makuun päässeelle nuorelle joku varoittava esimerkki, jonka pelästyttämänä hän parantaa tapansa ja alkaa taas käydä 4H-kerhossa ja pyhäkoulussa.
Mitä vielä, eihän suosiosta ja salamavalojen välkkeestä tarvitse luopua edes urheilu-uran päätyttyä. Silloin voi kirjoittaa huikeasta matkastaan kirjan, jonka kaikki haluavat lukea. Eikä haittaa, vaikkei olisi koskaan käynyt koulussa, sillä ei sitä kirjaa tarvitse osata itse kirjoittaa. Tälläkin hetkellä kymmenet kirjoitustyön ammattilaiset unelmoivat ikiomasta ryvettyneestä kehäkaakista, jonka selässä he voisivat ratsastaa suorinta tietä myyntilistojen huipulle.
Ossi Nyström
vapaa toimittaja