Uudenkaupungin reggaemiehet Talent Suomessa

0
Suomen pisimmän rastan omaava Abdul Selassie ja kitaristi Timo Haanpää ovat mukana sunnuntaina Talent Suomi -ohjelmassa.

Tulevana sunnuntaina 14.3. MTV3:n ohjelmassa Talent Suomi nähdään myös uusikaupunkilaista väriä, kun alkukarsintojen kuudennessa ja viimeisessä osassa esiintyvät Abdul Selassie ja Timo Haanpää . Muusikot tunnetaan reggaeyhtyeestä Selassie Reggae High. Abdul on lähtöisin Gambiasta ja asunut viimeiset viisi vuotta Uudessakaupungissa.

– Oli hieno kokemus laulaa Talentissa. Sinne kuvauksiin kun ei moni pääse, iloitsee Abdul Selassie.

Mies naurahtaa, että hänellä on varmaan Suomen pisin rastaletti.

– Ehkäpä juuri siksi pääsin Talentiin.

Rastamieheltä tulee kehuja Talent Suomen tuomareille, eli Ernest Lawsonille, Jorma Uotiselle, HP Parviaiselle ja Krista Siegfriedsille.

Oikein mukavia tuomareita. Muutenkin oli mielenkiintoista seurata, kuinka televisio-ohjelmaa tehdään.

Pidetään vielä salassa, kuinka Abdul Selassien ja kitaristinsa Timo Haanpään kävi, mutta se voidaan jo kertoa, että he esittävät Selassien oman biisin ”Who Are My Friends”.

Koronarajoitukset ovat torpanneet myös Selassie Reggae Highn esiintymistilaisuudet.

– Tykkäisin esiintyä, laulaa ja tavata yleisöä. Sitä ilman on hankalaa olla, Abdul Selassie valittelee.

Toisaalta mies tekee parhaillaan musiikkia jamaikalaisen artistin kanssa ja uusia lauluja on tulollaan.

– Se on onneksi pitänyt minut kiireisenä.

Loppuun Abdul Selassie kehaisee vielä nykyistä kotikaupunkiaan.

– Uusikaupunki on hieno paikka ja ihmiset ovat ystävällisiä. Talvi on ollut kylmä ja tässä odotellaan kesää. Toivottavasti silloin pääsee vähän myös matkustelemaan. Kun matkustusrajoitukset helpottavat, odotan jamaikalaisia reggaelaulajia tänne ja viimeistelemme levyn.