Vaalien siirto kesäkuulle voi tuoda uusia äänestäjiä ja ehdokkaita

0

Kuntavaalien siirtyminen huhtikuulta kesäkuulle ei tullut kaikille puolueille yllätyksenä. Puolueille tuli lisäaikaa sekä uusien ehdokkaiden hankintaan että jo ilmoittautuneiden mainostamiseen. Puolueet toivovat yhdessä, että vaalien siirto vaikuttaisi vaalityöhön myös niin, että ehdokkaat pääsisivät kohtaamaan äänestäjiään kasvokkain.

Vaalien siirto tuo mukanaan myös ehkä lisää äänestäjiä, koska täysi-ikäistyvillä on muutama kuukausi lisäaikaa täyttää vuosia. Aika näyttää, nouseeko äänestysaktiivisuus tällä kertaa yli 60 prosentin.

– Jos vaaleja siirtämällä taataan se, että useampi uusikaupunkilainen pääsee äänestämään turvallisesti, on siirto hyvä asia. Siirrossa on kuitenkin sekä hyviä että huonoja puolia. Nyt saimme 56 lisäpäivää siihen, että kerromme kuntalaisille, keitä meidän ehdokkaat ovat ja mitkä asiat ovat puolueelle tärkeitä, Uudenkaupungin SDP:n vaalipäällikkö Jaana Vasama kertoo.

Paikallisen keskustapuolueen vaalipäällikkö Hanna Helin-Luotonen uskoo, että kesäkuu on hyvä vaaliaika.

– Silloin voi jo äänestää ulkotiloissakin ja vaalihenkilöstö on ehditty rokottaa. Saimme erinomaisen määrän hyviä ehdokkaita jo nyt puolueellemme, mutta toki otamme lisää ehdokkaita, jos niitä löytyy, Helin-Luotonen summaa.

Pro Uudenkaupungin vaalipäällikkö Heikki Wala kertoo reagoineensa vaalien siirtoon hyvillä mielin. Yhdistyksellä oli kuitenkin kaikki valmista siihen, että vaalit olisi voitu järjestää myös huhtikuussa. Nyt ehdokashankintaan jää vielä lisää aikaa.

– Siirto oli hyvä asia siksi, että siihen vaikutti maan koronatilanne, ei niinkään puoluesihteerien poliittiset intohimot. Kesäkuu oli selkeä kompromissi, mutta minulle olisi käynyt myös vaalien siirto syksyyn, Wala toteaa.

Vaalien siirto ei kuitenkaan kerää pelkästään kiitosta. Kokoomuksen kunnallisjärjestön hallituksen puheenjohtaja Seppo Nikula piti siirtoa ennakoimattomana ja yllättävänä. Nikulan mukaan vaalien valmistelussa olisi poikkeusolot pitänyt huomioida jo aiemmin ja siten vaalit pitää paremmin valmistautuneena huhtikuussa.

– Siirto oli perusteiltaan hyvin hämärä. Vaalityö jatkuu kaksi kuukautta pidempään ja se tuo ruohonjuuritason aktiiveille lisää painolastia. Kesäkuun tautitilanne ei ole täysin ennustettavissa ja se luo lisää epävarmuutta, Nikula toteaa.

Kokoomus aikoo keskittyä kuntavaaliohjelmansa hiomiseen sekä tiimi- ja yksilöehdokastyöhön. Listalle haetaan myös lisää ehdokkaita.

– Valtakunnan hallitus on tehnyt päätöksensä ja sen kanssa meidän tulee elää ja toimia. Ei siinä itku tai rutina auta, kommentoi siirtoa Uudenkaupungin perussuomalaisten vaalipäällikkö Jari ”Java” Valkonen.

Paikalliset kristillisdemokraatit uskovat, että vaalien siirtäminen nostaa sekä äänestäjien että ehdokkaiden määrää. KD:stä muistutetaan, että vastuullisten ihmisten lähtökohta on edetä vaaleissakin terveys edellä.

– Eivätköhän kaikki ole rintamassa tekemässä parhaansa koronaa vastaan. Ei se aina ole taidokasta tai selkeää, joskus voi kyseenalaistaa jopa laillisen menettelytavan, mutta pandemia on vaikea asia, johon ei ole täydellisiä vastauksia, kristillisdemokraattien paikallisosaston puheenjohtaja Vesa Kiertokari toteaa.

Vakka-Suomen vihreillä ei ole tällä hetkellä yhtään ehdokasta Uudenkaupungin valtuustoon.

– Vaalien siirto oli hyvä asia vihreille, koska se antaa meille vielä mahdollisuuden löytää ehdokkaita. Luotamme asiantuntijoiden arvioon siitä, että kesäkuussa äänestäminen on turvallista. Kesäkuu on vaaleille syksyä parempi ajankohta, Vakka-Suomen vihreiden puheenjohtaja Marja-Liisa Mutka kertoo.

Fakta
Vaalit siirtyivät kesäkuulle

Ehdokashakemusten viimeinen jättöpäivä on 4.5., mutta hakemusten ensimmäinen versio oli jo jätettävä tiistaina 9.3.
Ehdokasasettelu vahvistetaan 14.5.
Ennakkoäänestys piteni kaksiviikkoiseksi eli se on 26.5.–8.6.
Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 13.6.
Vaalitulos vahvistetaan 16.6.
Uudet valtuustot aloittavat työnsä 1.8. eli nykyisten valtuustojen toimikausi jatkuu poikkeuksellisesti kesän yli.
Lähde: Oikeusministeriö

Kuntavaalien ehdokaslistat julki

Puolueilla maltilliset valtuustopaikkatoiveet

Paikallispuolueet ovat toistaiseksi asettaneet ehdolle 119 ehdokasta, niistä tai tulevista uusista vaihtoehdoista muodostetaan elokuun alussa aloittava uusi 43-henkinen Uudenkaupungin kaupunginvaltuusto. Yhteensä puolueet tavoittelevat noin 50 valtuustopaikkaa eli täysin kohtuuttomin paikkatoivein ei ole yksikään puolue liikenteessä.

Nykyisistä valtuutetuista 25 jatkoa kuntapolitiikassa. Nyt istuvista valtuutetuista ehdokkaana on eniten keskustan jäseniä. Kristillisdemokraateilla on tällä kaudella ollut yksi edustaja ja hän ei ole lähdössä uudelleen ehdolle, joten siellä kaikki ehdokkaat ovat uusia.

Omaa ehdokaslistaansa eivät jättäneet vihreät, Liike nyt ja SKP. Heiltä ei siis ole tulossa vielä toistaiseksi ehdokkaita Uuteenkaupunkiin. Myöskään vaaliliittoja ei ole toistaiseksi tarjolla.

SDP:llä on kuusi ehdokasta vähemmän kuin neljä vuotta sitten vaaleissa, kokoomuksen listoilla on kolme ehdokasta enemmän kuin aiemmin. Kristillisdemokraattien ehdokasmäärä on sama kuin aiemminkin. Perussuomalaisilla on kaksi ehdokasta enemmän kuin viime vaaleissa. Pro Ukin viisi istuvaa valtuutettua ovat ehdolla nytkin ja lisäksi on kolme uutta ehdokasta. Vasemmistoliitolla on kaksi ehdokasta vähemmän kuin neljä vuotta sitten.

Kun laskee ehdokkaiden keski-iät, niin vanhinta näkökulmaa valtuustoon olisi tarjolla Pro Ukin ja kristillisdemokraattien riveistä. Näillä kahdella puolueella ehdokkaiden keski-iät ovat tukevasti yli 60 ikävuoden. SDP ja keskusta saavat ikäkeskiarvonsa niukasti alle 50 vuoden.

Eniten miesehdokkaita on ehdokasmäärään suhteutettuna perussuomalaisilla. Kokoomuksen ja keskustan riveissä on molemmissa runsaasti yrittäjiä.