Vakka-Suomen Puhelin Oy osti osuuskunta Eurajoen puhelimen koko liiketoiminnan henkilöstöineen. Kaupalla VSP jatkaa toiminnan ja palveluiden laajentamista myös Satakunnan alueelle. Liiketoimintakaupan täytäntöönpano edellyttää huhtikuun lopulla kokoontuvan Eurajoen Puhelimen osuuskuntakokouksen hyväksyntää. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.
Eurajoen Puhelimen liikevaihto on runsaat 700 000 euroa ja se työllistää kahdeksan henkilöä. VSP:n toimitusjohtaja Matti Nurmi näkee yritysjärjestelyn tärkeänä paikallisten palvelujen turvaamisessa teletoimialan rajussa muutoksessa.
– Tavoittelemme kasvavaa markkina-asemaa kuluttajasegmentissä valokuituliittymien myynnissä. Rakennamme tänä vuonna valokuituverkkoa muun muassa Noormarkkuun ja liiketoimintakaupan myötä jatkamme valokuituverkon laajentamista myös Eurajoella ja lähialueilla, Nurmi kuvailee.
Eurajoen Puhelimen toimitusjohtaja Henri Nieminen kokee osapuolien yhteisen arvopohjan tärkeäksi alustaksi alkavalle yhteiselle matkalle niin henkilöstön kuin asiakkaidenkin näkökulmasta.
– VSP on täysin kotimainen ja juuriltaan paikallinen yhtiö, joka on määrätietoisella työllä onnistunut luomaan huomattavaa valtakunnallista kasvua vakavaraisuutensa säilyttäen ja paikallista palvelua aidosti kunnioittaen, Nieminen kertoo.
Nieminen siirtyy liiketoimintakaupan myötä VSP:n johtoryhmän jäseneksi liiketoimintajohtajan roolissa.