Rakkauden planeetalla

0

Ensimmäisen shokin koimme sähköliikkeessä.

Sähköliikkeessä oli hienoja valaisimia. Oli vaikea päättää, mikä niistä sopisi juuri meidän keittiöön. Mies äänesti valkoisen valaisimen puolesta, minä graffitinharmaan. Myyjä purjehti paikalle juuri silloin kun konfliktiin kaivattiin sovittelijaa. Hän ehdotti, että viemme valaisimet kotiin ja testaamme, kumpi sopii paremmin. Palauttakaa sitten toinen, myyjä ehdotti ja pakkasi valaisimet kasseihin. Yritin tarjota varausmaksua, sitten tyrkytin ajokorttia nähtäväksi, mutta ei myyjälle kelvannut raha, eikä hän vilkaissut ajokorttiakaan, hymyili vain ojentaessaan kasseja ja pyysi palaamaan asiaan.

Poistuimme kaupasta lievästi shokissa. Eihän näin hyvää palvelua voi ollakaan. Olimme vasta muuttaneet muualta, emmekä vielä ymmärtäneet, miten mutkattomasti asiat täällä sujuvat.

Muutimme Uuteenkaupunkiin neljä vuotta sitten isommasta kaupungista. Vieläkin tuntuu siltä kuin olisimme lentäneet Marsista Venukseen. Ensimmäisenä kesänä Uusikaupunki tosiaan vaikutti rakkauden planeetalta. Oli juhlavuosi. Rauhanpuistoon ripustettiin riippumattoja ja värikkäitä valoja. Alisellekadulle tuotiin hassu muovinurmi ja punainen jättituoli. Lämpimänä kesäiltana väki kokoontui Rauhanpuistoon katsomaan elokuvaa liikerakennuksen seinältä. Mekin istuimme siellä viltillä. Mikä hieno ilta! Lyhtyjen yönä ihastelimme hienostunutta piknik-tunnelmaa Vallinmäellä. Pehmeä jazz soljui sydämen sopukoihin ja ihmiset kilistelivät viinilaseja. Missään ei näkynyt puskiin pissailevia humalaisia, joihin Aurajoen rannalla oli tottunut. Roskatkin kerättiin omaan pussiin. Mikä shokki, että jossain käyttäydytään näin siivosti.

Vähitellen opimme elämään uudessa kaupungissa. Pian tiesimme, missä voi ompeluttaa uuden vetoketjun takkiin, mistä voi tilata multaa puutarhaan ja että yleensä oikealta saa ajaa eteen.

Asuntokauppakin onnistui. Löysimme pienen, mukavan talon hinnalla, jolla Turusta saisi vain kerroskolmion lähiöstä, Helsingistä ei edes yksiötä. Ensimmäisenä kesänä kuulostelimme naapuruston ääniä. Pihoilta kuului lasten iloisia kiljahduksia, joskus koiran haukuntaa ja nenään kantautui grilliherkkujen hajuja. Yhtenä lauantai-iltana joku päristeli rumpuja autotallissaan. Tuntui kuin eläisimme keskellä idyllistä mökkikylää tai olisimme eksyneet ruotsalaiseen Solsidan-sarjaan, jossa aina paistaa aurinko ja suurin murhe on, kun naapuri ehtii leikata ensin nurmikon.

Stressi jäi suureen kaupunkiin. Ihmiset ovat leppoisia. Naapurin ekaluokkalainen raportoi juuri, miten häneltä lähti hammas ja vanhempi pariskunta kertoi miettivänsä koiran hankintaa. Uudenkaupungin liikkeissä saa ystävällistä palvelua, mikä tuntuu luksukselta sen jälkeen kun on jättihallissa etsinyt tavaraa käytävältä 153 hyllyltä 27. Huoltoasemalta ilmoitetaan, kun tilattu osa autoon on saapunut. Päivystävälle hammaslääkärille pääsi puolen tunnin kuluttua soitosta.

Muualta tulleen korvissa sihy-kinastelukin on kuulostanut siltä, että ihmiset rakastavat aidosti kotikaupunkiaan. Heillä on vain eri käsitys, miten kaupunki saa muuttua.

Uusikaupunki taitaa tosiaan olla Suomen Solsidan.

Teija Uitto

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here