Toimitusjohtaja korostaa Uudenkaupungin olevan Valmet Automotiven sielu ja sydän. Hän myös kertoo, että Uudenkaupungin autotehtaan joustavuus ja kyky valmistaa millaisia autoja tahansa on ollut yksi iso valttikortti silloin, kun on pitänyt neuvotella esimerkiksi yhtiön rahoittajien kanssa. Uudessakaupungissa tehtävällä työllä on siis luottoa. Toki merkittävää on myös se, että autotehtaalla on jo vuosia ollut rinnallaan merkittävä kumppani Mercedes-Benz, ja nimenomaan kumppani, ei pelkkä asiakas.
Joulukuun alussa julkistettu tieto akkutehtaan rakentamisesta Uuteenkaupunkiin, on merkittävä monin tavoin. Se lisää yhtiön kilpailukykyä ja tukee yhä vahvemmin siirtymistä sähköisen liikenteen pariin.
Me kaupungissa vuosikymmeniä asuneet tiedämme, että autoteollisuudessa on hyviä ja huonoja aikoja. Välillä kaikki saavat painaa töitä hiki hatussa ja välillä taas töitä ei yksinkertaisesti ole. Se, että autonrakennuksen lisäksi saman katon alla valmistetaan loppuvuodesta alkaen suursarjatuotantona myös akkuja, tuo kaivattua pelivaraa niin henkilöstön kuin talouden osalta. Kaikki ei enää ole yhden kortin varassa.
Toki astetta vielä isompi uutinen olisi se, että Uuteenkaupunkiin tulisi valmistettavaksi toinen automerkki Mersun rinnalle. Mahdotonta tämä ei ole ja akkutehtaan myötä mahdollisuudet kohentuvat huomattavasti. Autonvalmistajien on yhä enemmän kiinnitettävä huomiota, ei vain itse auton päästöihin, vaan myös auton valmistuksessa syntyvään ympäristökuormaan.
Silloin, kun sähköauto ja sen akut valmistuvat samassa paikassa, on tuotteen hiilijalanjälki luonnollisesti pienempi verrattuna siihen, että autot ja akut valmistuisivat satojen, jopa tuhansien kilometrien päässä toisistaan.
Toimitusjohtaja Olaf Bongwald kertookin, että nyt on luotu perusta Valmet Automotiven tulevaisuudelle. Tulevaisuudelle, jossa yksi vahva perusjalka on autonvalmistus ja toinen akkujärjestelmät.
Maija Ala-Jääski