
Tautitilanteen takia suljetussa kulttuurikeskus Crusellissa voidaan nyt striimata tilaisuuksia kiinnostuneiden katsottavaksi ja kuunneltavaksi. Sen mahdollistaa tiloihin hankittu tasokas kamerakalusto ja muu tekniikka.
– Tarjoamme mielellämme paikallisille yhdistyksille mahdollisuuden tilaisuuksien striimaamiseen, korostaa kulttuurituottaja Joni Pietiläinen .
Ensimmäisenä kulttuurikeskus Crusellista striimattiin edellisellä viikolla Merellinen ilta, jossa Kaisa Liukkonen kertoi tuoreesta kirjastaan ”Samoenalla kuudesti Kap Hornin ympäri”.
Tilaisuus onnistui Joni Pietiläisen mukaan sekä teknisesti että muuten oikein hyvin.
– Olimme harjoitelleet laitteiden käyttöä pari viikkoa etukäteen. Kaikki toimi. Nyt hankittu kamerakalusto on laadultaan hyvä. Äänentoistohan oli Crusellin salissa kunnossa jo ennestään, hän kertoo.
Joni Pietiläisellä on aiempaa videoalan osaamista ja ääniteknikko Jari Jalosella on puolestaan pitkä kokemus Crusellin salin kuuluvuuden takaamisesta.
Striimausten toteuttamiseen on kulttuurikeskus Crusellissa panostettu siis sekä taloudellisia että inhimillisiä voimavaroja.
– Toivomme, että yhdistykset käyttäisivät nyt tätä mahdollisuutta hyväkseen tilaisuuksiensa striimamiseen. Toiminnan täytyy tietenkin tapahtua terveysmääräysten mukaisesti eli paikalla voi olla samanaikaisesti korkeintaan kuusi henkilöä. Uusikaupunkilaisille yhdistyksille toiminta on pääsääntöisesti maksutonta. Yhteyttä voi ottaa sekä kulttuuripalveluista vastaavaan Petri Hatakkaan että minuun, Joni Pietiläinen painottaa.
– Toivotaan, että tällainen toiminta vakiintuu ja sitä voidaan jatkaa korona-ajan jälkeenkin, hän lisää.
Matti Jussila