Jänisten hankipojat

0
Yksin maantien laidassa istuva rusakonpoikanen ei ole hylätty, vaan odottelee emoaan.

Metsäjänisten ja rusakoiden kosiomenoja saattoi päästä ihailemaan jo varhain kevättalvella. Erityisen näyttäviä ovat rusakoiden ottelut, joissa ne ajavat toisiaan takaa peltoaukeilla ja nousevat pystyyn nyrkkeilemään, jopa kirkkaassa päivänvalossa.

Vastoin yleistä käsitystä nyrkkejään käyttelevä rusakko ei aina ole kilpailijaa kukistava uros, vaan voi olla myös ei-toivottua kosijaa löylyttävä naaras. Jänisnaaraat eivät suinkaan ole mitään kainoja impiä.

Molempien suomalaisten jänislajien – metsäjäniksen ja rusakon – lisääntymiskausi on pitkä. Poikasten syntymä ajoittuu pääasiassa kolmeen aaltoon: vanhan kansan sanaston hankipojat syntyvät yleensä huhti-toukokuun taitteessa, mutta varhaisimpia tulokkaita voi nähdä jo nyt. Seuraavat ovat kesäkuun lehtipojat, ja niitä seuraavat elokuun sänkipojat.

Jänisnaaraiden erikoiskykyihin kuuluu mahdollisuus tulla uudelleen tiineeksi jo ennen edellisen poikueen syntymää: jäniksellä voi olla siis yhtä aikaa melkein syntymävalmiit sikiöt ja toinen pesye kehityksensä alussa. Näin poikasia voi syntyä tiuhempaan kuin noin 50 päivän tiineysajasta voisi päätellä.

Tällainen lisääntymistahti on kuitenkin elimistölle raskas suoritus. Jokainen jänisnaaras ei puserrakaan maailmaan kolmea poikuetta vuodessa, vaan tavallisempi luku lienee kaksi.

Toisin kuin sukulaisensa kanit, jäniksenpoikaset syntyvät turkin peittäminä, silmät auki ja hampaat suussa. Emo ei tee niille minkäänlaista pesää, vaan synnyttää kasvillisuuden suojissa ja jo muutaman päivän kuluttua levittää poikasensa hajalleen maastoon.

Emo kutsuu poikaset kokoon ehkä kerran tai kahdesti yössä ja imettää ne. Muuten kukin poikanen kyyhöttää yksin.

Ikävä kyllä joka vuosi suuri määrä jäniksenpoikasia kaapataan, kun hyvää tarkoittavat ihmiset luulevat niitä hylätyksi tai eksyneiksi. Niitä kertyy villieläinhoitoloihin, missä ne ovat hankalia hoidokkeja ja vievät tilaa aidosti apua tarvitsevilta eläimiltä.

Yksinäistä jäniksenpoikasta ei siis pidä yrittää pelastaa, jos se ei ole selvästi vahingoittunut tai emoa ei tiedetä kuolleeksi. Vaaralliseen paikkaan eksyneen poikasen voi kuitenkin varovasti siirtää sivummalle.

Maija Karala

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here