Kalankasvatus ja kasvihuone hiljaisina–Sybimarille etsitään uutta yrittäjää

0
Sybimarin kalankasvatus on tauolla odottamassa aikoja parempia. Kuva kasvatusaltaista vuodelta 2013.

Sybimarilla Orivolla on hiljaista. Toimisto-/hallirakennuksessa toimii alivuokralaisia, mutta toiminnot, joita varten yritys tontille aikanaan perustettiin, ovat tauolla odottamassa parempia aikoja.

– Kalan hinta meni niin alhaiseksi, että kasvatus ei kannattanut. Ajoimme kalankasvatuksen hallitusti alas ja nyt teemme huoltoa ja sellaisia teknisiä parannuksia tuotantoon, joita ei ole voitu tehdä, kun laitos on käynnissä, kertoo AuraMarinen toimitusjohtaja Ville Jussila .

Sybimar on nykyään AuraMarinen tytäryhtiö ja AuraMarine puolestaan kuuluu turkulaiseen Meriaura Groupiin.

Sybimar on saanut ympäristöluvan kalankasvatuksen nostamiseen 600 000 kiloon, mutta luvasta on valitettu hallinto-oikeuteen.

– Vaikka ympäristölupa ei ole vielä voimassa, on meillä toiminnan aloittamislupa ja tontilla investoinnit tehty laajempaa tuotantoa varten. Nyt odotamme, että Norjan lohelle avautuu vientikanavat Aasiaan ja se taas nostaisi hintoja Euroopassa.

Norjan tuotantomäärät ovat niin merkittäviä, että se määrää Euroopan hintatason. Jussilan mukaan mietinnässä on myös, millä kalalajilla tuotanto aikanaan aloitetaan. Siihenkin vaikuttaa oleellisesti kysyntä ja hinta.

Yhdessä kalankasvatuksen kanssa Sybimarin suljettuun kiertoon kuuluvassa kasvihuoneessa on myös hiljaista. Sitä pyöritti ulkopuolinen taho, mutta Jussilan mukaan ravintoloiden sulku vähensi kasvihuonetuotteiden menekkiä ja siksi sekin puoli on nyt hiljainen.

Samaan yritysryppääseen kuuluu kaatopaikan alueella toimiva Biolinja. Siellä tehtiin viime keväänä reaktorihuoltoa, mutta sen jälkeen se on toiminut normaalisti. Tosin kapasiteettia olisi enemmänkin, jos vain raaka-ainetta tulisi enemmän.

– Laitos tuottaa lämpöä VSV:n kaukolämpöverkkoon ja laivakäyttöön bioöljyä. Panostamme koko ajan raaka-aineen keräilyn parantamiseen.

Kun kalankasvatus aikanaan jatkuu, ei sitä välttämättä pyöritä Sybimar. Jussila sanoo, että liiketoiminta on myynnissä.

Uudenkaupungin elinkeinojohtaja Jarkko Heinonen sanoo, että kaupunki on ollut mukana etsimässä kiinnostunutta yrittäjää.

– Erään yrittäjän kanssa neuvottelut etenivät, mutta ovat nyt tauolla. Muutamia muitakin virityksiä on, mutta niistä ei tässä vaiheessa voi kertoa enempää.

Heinosen mukaan uusi yrittäjä ei välttämättä toimi aivan saman ajatuksen mukaan kuin Sybimar, mutta olemassa olevia tiloja voidaan hyödyntää uudenlaisessakin toiminnassa. Sybimar omistaa tontilla olevat rakennukset.

– Kalankasvatuksella kuivalla maalla on tietyt haasteensa, esimerkiksi alkuinvestoinnit ovat merkittävät ja tulot tulevat ajan kanssa. Kalan käyttö on kuitenkin kasvamassa ja näkisin Sybimarin tapaisessa toiminnassa merkittävää potentiaalia. Toivottavasti toiminta saadaan taas käyntiin ja sopiihan kalankasvatus Uudenkaupungin merelliseen kalatalousimagoon hyvin.

Jussi Arola

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here