Kaukolämpöverkon rakentaminen alkaa Kalannissa

0
Kaukolämpöverkon rakentamisen urakassa alitetaan Vehmaantie, jolloin osa Hallitien pyörätiestä on pois käytöstä toukokuun ajan. Tällöin kevytliikenne ohjataan turvallisesti opastettua vaihtoehtoista reittiä pitkin.

Kalannin taajamassa aloitetaan kaukolämpöverkon rakentaminen toukokuun alussa. Uutta kaukolämpöverkkoa rakennetaan noin kilometri. Rakennustyöt alkavat Kalannin yläasteen edestä Hallitieltä.

Kaukolämpöverkkoon liitetään noin viisi uutta kaukolämpöasiakasta, muun muassa Kalannin kirkko ja Seurakuntakoti lämpenevät jatkossa uusiutuvalla kaukolämmöllä. Uusien asiakkaiden on edelleen mahdollista liittyä kaukolämpöverkkoon.

Kaukolämpöverkon rakentamisen kaivuutyöt urakoi Maanrakennus Esa Aaltonen Oy ja putkien hitsaukset ja eristykset urakoi TLT-Group Oy. Kaukolämpöverkon rakentaminen viimeistelytöineen on valmis heinäkuun loppuun mennessä.

Kaukolämpö on Suomen yleisin lämmitysmuoto. Lähes puolet kaikkien rakennusten tarvitsemasta lämmityksestä ja lämpimästä käyttövedestä tehdään kaukolämmöllä.

Kalannissa vuonna 2020 uusiutuvien lähteiden osuus kaukolämmön tuotannossa oli 97,5 prosenttia. Kalannin kaukolämpö tuotetaan pääosin pelletillä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here