Kaupunki myi Kalantitalon asuntolan

0
Vuonna 1964 rakennetun Kalantitalon kauppaa ei vielä sinetöity, mutta Kalantitalon asuntolan kaupasta kaupunginhallitus teki päätöksen.

Uudenkaupungin kaupungin kiinteistötaakka on helpottumassa vain hieman, sillä toistaiseksi kaupunki on myymässä vain Kalantitalon asuntolan. Kaupunki sai määräaikaan mennessä Kalantitalon asuntolasta yhden tarjouksen, joten maanantaina kokoontunut Uudenkaupungin kaupunginhallitus päätti, että se myydään Kurjenpolku Oy:lle 61 600 euron hintaan.

Yritykselle vuokrataan myös Kalantitalon asuntolan tontti 30 vuodeksi. Tontti on mahdollista lunastaa, kun alueen asemakaavan muutos on vahvistunut. Kaupparekisterin mukaan Kurjenpolku Oy:n takana on Jussi Salin. Hän suunnittelee asuntolaan perusparannusta ja rakennus on tarkoitus jäädä vuokra-asuntokäyttöön.

Kaupunginhallituksen esityslistalla oli myös pohjaehdotuksena, että Kalantitalon rakennus myytäisiin Männäisten tori ry:lle 22 000 euron hintaan. Samalle yhdistykselle olisi vuokrattu kiinteistön tontti vuotuisella 1200 euron vuokralla. Yhdistys oli ainoa kiinteistöstä kiinnostunut.

Keskustelun kuluessa Raimo Löfstedt (kok.) ehdotti, ettei Kalantitaloa myydä tässä vaiheessa, vaan rakennuksesta pyydetään ulkopuolinen arvio ja se laitetaan uudestaan myyntiin vasta sen jälkeen. Löfstedtin ehdotusta kannattivat Johanna Kutila (kok.), Jarmo Kolkka (sd.) ja Birgitta Runola (kesk.).

Keskustelun aikana Juha Nevavuori (kesk.) esitti, että Kalantitalon rakennusta ja Kalantitalon asuntolaa ei myydä. Heli-Päivikki Laurén (sd.) kannatti Nevavuoren esitystä.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaana Reijonsaari-Korsman (sd.) totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty kaksi pohjaehdotuksesta poikkeavaa ehdotusta, joten edessä oli äänestys.

Löfstedtin ja Nevavuoren esitykset asetettiin vastakkain. Äänin 8–3 Löfstedtin ehdotus voitti. Löfstedtin ehdotuksen puolesta äänestivät Pentti Aitamurto (vas.), Kolkka, Janne Sjölund (sd.), Kutila, Reijonsaari-Korsman, Heikki Wala (pro Uki) ja Sami Virtanen (ps.). Nevavuoren esityksen kannalla olivat Laurén ja Runola.

Seuraavaksi Löfstedtin ehdotus laitettiin vastakkain pohjaehdotuksen kanssa ja äänin 10–1 Löfstedtin ehdotus voitti. Löfstedtin ehdotuksen kannalla olivat kaikki muut hallituksen jäsenet paitsi Virtanen. Kalantitalon asuntolan kauppa siis sinetöitiin, mutta Kalantitalon rakennusta ei myydä vielä tässä vaiheessa.

Vuonna 2018 Kalantitalolla, asuntolalla ja niiden tonteilla oli ostaja, joka olisi maksanut kokonaisuudesta 214 000 euroa. Silloin kaupunki päätti, ettei Kalantitaloa myydä.

Lisäksi maanantaina kokoontunut kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että Bonkin rakennus ja tontti myydään Kiinteistö Oy Sorvakonrannalle 225 000 euron hintaan. Osakeyhtiön takana on muun muassa Erkka Jäsperlä.

Suunnitelmana on Bonk-museon aktiivinen kehittäminen. Tilaan on tarkoitus luoda uusia Bonk-esineitä ja rakennuksen ulkoasua ja ympäristöä kehitetään.

Fakta
Kiinteistöjen myynti

Kaupunki päätti viime vuoden talousarvion yhteydessä laittaa kiinteistöjään myyntiin.
Tarjousmenettely käynnistettiin viime joulukuussa.
Tarjouspyynnössä pyydettiin kiinteistöjen ostamisesta kiinnostuneita tahoja ilmoittautumaan jatkoneuvotteluihin kaupungin kanssa.
Myyntiin asetettiin Bonk-keskus, Kalantitalo ja sen asuntola, Saarniston koulun asuntola, entinen uimahalli sekä Lokalahden nuortentupa ja asuintalo Kankare.
Saarniston koulun talonmiehen asunto ja entinen uimahalli on kevään kuluessa poistettu myytävien kiinteistöjen listalta.
Lokalahden kiinteistöjen osalta jatketaan ostamisesta kiinnostuneiden haarukointia.
Lähde: Uudenkaupungin kaupunki

Monien suunnitelmien Kalantitalo ja Bonk

Männäisten tori ry:n suunnitelmien mukaan Kalantitalosta tulisi aktiivinen ja yhteisöllinen keskus, johon sijoittuisi esimerkiksi alueen infopiste, kahvila-ravintola, näyttelytiloja ja tilatuotemyymälä. Siellä olisi myös mahdollista järjestää tiloja nuoriso- ja yhdistystoiminnalle. Männäisten torin yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja on Mauri Kontu, sen varapuheenjohtaja ja sihteeri Teija Leino, rahastonhoitaja Sari Ruusola ja hallituksen jäseninä Terttu Lundelin, Mika Nissilä ja Tapio Pääkkö.

Yhdistyksen mukaan Kalantitaloa voisi käyttää hyväksi myös Kalannin vahvaan historiaan pohjautuvan lähi- ja teollisuusmatkailun käynnistämisessä. Yhdistyksen olisi tarkoitus käyttää Kalantitaloa hyväksi myös Kalannin vahvaan historiaan pohjautuvan lähi- ja teollisuusmatkailun käynnistämisessä. Kaupungin mukaan olisi tärkeätä myydä Kalantitalo sellaiselle ostajalle, joka pitää rakennuksen kunnossa ja toiminnallaan elävöittää aluetta.

Kaupungin tavoitteena Bonk-keskuksen myynnissä oli se, että rakennus säilyisi julkisena tilana ja sen toiminta elävöittäisi kaupunkia. Lisäksi kaupunki piti tärkeänä, että Bonk-museon toiminta jatkuisi muodossa tai toisessa. Kiinteistön myyntipäätöstä tehtäessä ratkaisevinta ei siis ollut vain kauppahinta, vaan myös tuleva toimintasuunnitelma.

Kaupunki sai Bonkin kiinteistöstä tarjoukset kolmelta taholta. Kiinteistö Oy Sorvakonrannan ja toinen useamman tahon tarjous olivat hintatasoltaan samaa luokkaa ja kolmas oli selkeästi alempi. Suunnitelmat olivat kaikilla tarjouspyynnön mukaiset, mutta kaupunki päätti tehdä lopullisen valinnan kahden korkeimman tarjouksen jättäneen tahon välillä.

Bistro Bayn omistavat Niko Kluuskeri ja Laura Yläkorpi kumppaneineen suunnittelivat Bonkin rakennukseen kahvila-ravintola-hotellia ja erilaisia tapahtumia. Rakennuksessa sijaitsevat kunnostetut asunnot olisivat aluksi asunto- ja toimistokäytössä, mutta ajan myötä niistä tehtäisiin hotellihuoneita. Tarjoaja suunnitteli tontille myös uutta hotellirakennusta.

Juttua on korjattu perjantaina 16.4. kello 10.02. Kalantitalon asuntolan kohdalla luki virheellisesti kaksi nimeä, joista toinen on kyseisen yrityksen hallituksen varajäsenenä, mutta hän ei varsinaisesti liity kiinteistön ostoon ja sen tuleviin suunnitelmiin. Nimi on poistettu jutusta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here