Leena Huhtala haluaa aina uskoa hyvään

0
Koronavuoden pakolliset turvavälit ovat koetelleet kovaksi halaajaksi tunnustautuvaa Leenaa.

Lapsena Leena Huhtala haaveili, että isona hän menee sellaiseen työpaikkaan, jossa on paljon ihmisiä, missä saa käsitellä rahaa ja jossa voi auttaa muita. Eniten, enemmän kuin mitään muuta, hän halusi kuitenkin tulla äidiksi.

Huhtalan toive työpaikasta toteutui. 16-vuotiaana Orivedellä asuva tyttö pääsi kaupan kassalle. Sitä tietä hän oli 24 vuotta kaupan palveluksessa, eteni kassalta kassavastaavaksi ja bonusneuvojaksi.

Monen mutkan kautta hän on nyt päätynyt Uuteenkaupunkiin, lähivalmentajaksi Vakka-Suomen Puhelimeen. Tehtävänä on auttaa ihmisiä, opastaa uusia asiakasneuvojia ja olla heidän tukenaan.

Myös haave äitiydestä toteutui. Leena on neljän lapsen äiti, mutta vain kaksi lapsistaan hän on saanut hoitaa ja kasvattaa. Kaksi vanhinta, tyttö ja poika, kuolivat pian syntymänsä jälkeen ilman, että äiti ehti pitää heitä edes sylissään.

Se suru ei unohdu.

– Toivon ja uskon, että saan sitten joskus nähdä heidät ja voimme olla yhdessä.

56-vuotias Huhtala syntyi perheensä kolmantena lapsena. Kaksi vanhinta olivat poikia ja äiti odotti poikaa myös kuopuksesta. Leenan suhde äitiin ei ollut koskaan hyvä. Asiaa paikkasi isä, lämmin ja välittävä ihminen, joka jaksoi kannustaa ja kehua.

5-vuotiaana Leena jäi päiviksi yksin kotiin kun äiti aloitti työt koulun keittäjänä. Isä oli seurakunnalla nuoriso-ohjaajana ja hänelle pikkutyttö keitti kahvit, kun isä tuli ruokatunnilla käymään.

– Isä uskoi aina, että minä osaan mitä vaan. Kun olin 14-vuotias, isä oli Oriveden opistolla vahtimestarina. Isä antoi minulle tehtäväksi hoitaa 200-päisen kielikurssiryhmän majoittamisen. Se sujui hyvin. Opistolla kävi usein esiintyjiä. Ihailin jo silloin suomalaisten elokuvien näyttelijöitä. Kerran isä sanoi, että illalla tulee taas vieraita, mutta hän itse ei millään ehdi ottamaan näitä vastaan, että minun pitäisi tehdä se. Minä tein työtä käskettyä ja otin vieraat vastaan: Ansa Ikosen , Tommi Rinteen ja Seppo Kolehmaisen . Ansa oli valtavan ihana ja ystävällinen. Vuotta myöhemmin olin käymässä Helsingissä ja menin Sokoksen pyöröovista sisään, kun joku huusi nimeäni. Se oli Tommi Rinne, hän halusi viedä minut syömään.

Vanhat kotimaiset elokuvat ovat edelleen Huhtalan suuria rakkauksia, samoin 9-vuotias mittelspitz Nella ja tietysti pojat, 28-vuotias Joni ja Jyri , 31. Vanhempi on Vantaan kaupungin tiedottaja ja kuopus autotehtaalla tiiminvetäjänä.

Kuopuksen perässä äitikin lähti entuudestaan vieraaseen kaupunkiin ja asettui ensin kerrostaloyksiöön Nellan kanssa. Viime vuoden tammikuussa iski sydänkohtaus.

– Olin mielestäni ihan terve. Verenpaine oli korkea, mutta en välittänyt siitä, kun isälläkin oli aina korkea verenpaine ja hän eli 82-vuotiaaksi.

Sydänkohtaus tuli töissä, mutta vasta seuraavana päivänä Huhtala tunsi olonsa niin huonoksi, että soitti ambulanssin. Hänet vietiin saman tien pallolaajennukseen. Kohtauksen jälkeen yksin asuminen ei tuntunut enää hyvältä. Nyt äiti ja poika asuvat yhdessä.

– Minullehan se järjestely sopii vaikka kuinka pitkälle, mutta tietysti tiedän, että se jossain vaiheessa loppuu. Nyt mennään kuitenkin näin.

Nyt Huhtala ottaa terveysasiat vakavasti. Aiemmin hän kertoo eläneensä herkuilla, mutta nyt on toinen komento. Korona ja etätyöt tosin pistävät itsehillinnän koetukselle.

– Haluan pysyä terveenä ja elää vielä kauan. Tahdon seurata poikieni elämää ja toivon kovasti, että saan joskus lapsenlapsia. Haluan myös olla töissä mahdollisimman pitkään. Minulla on mahtava työpaikka, täällä on äärettömän hyvä henki ja teen työkavereiden kanssa vapaallakin kaikenlaista. Silloin, kun lähin esimieheni Marika Virtamo valitsi juuri minut lähivalmentajaksi, koin jotain samaa kuin isän kannustaessa: että minuun uskotaan, vaikka joku muu sanoisi, etten koskaan pysty mihinkään. Tämä työpaikka on nostanut minun itsetuntoani ja haluan antaa sitä samaa eteenpäin.

Leenan elämässä on ollut kipeitä vastoinkäymisiä, mutta hän haluaa aina uskoa hyvään. Isän rakkaus on kantanut vaikeimpienkin paikkojen yli.

– Isä kuoli 2011. Sain olla hänen luonaan ja olen onnellinen siitä, että minulta ei jäänyt mitään tärkeää sanomatta.

Pirkko Varjo

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here