Lounasruokailu maanantaista alkaen sallittu, karaoke ja tanssiminen yhä kiellettyä

0
Varsinais-Suomi kuuluu yhä koronaepidemian leviämisvaiheeseen, joten ravintoloiden aukioloaikoja ja asiakasmääriä rajoitetaan.

Ravintolat voivat avata ovensa maanantaista alkaen. Voimassa on kuitenkin vielä väliaikaisia rajoituksia, jotka koskevat ravintoloiden aukioloa, anniskeluaikoja, asiakkaiden oleskelua ja liikkumista ravintolan tiloissa sekä asiakaspaikkamääriä.

Alueiden rajoituksia muutetaan epidemiatilannetta vastaavaksi viikoittain muuttamalla valtioneuvoston asetusta. Ensimmäisen kerran tilannetta tarkastellaan kuitenkin kaksi viikkoa rajoitusten alkamisen jälkeen. Nyt säädetyt muutokset ovat voimassa kesäkuun loppuun asti.

Varsinais-Suomessa ja muuallakin koronaepidemian leviämisvaiheen alueilla on tiukimmat rajoitukset. Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, on käytössä kolmasosa asiakaspaikoista. Alkoholia saa anniskella kello 7–17 ja sallittu aukioloaika on kello 05–18.

Muissa ravintoloissa on käytössä puolet asiakaspaikoista. Anniskelu on sallittu kello 7–17 ja sallittu aukioloaika on kello 05–19. Ravintoloissa asiakkaat on ohjattava istumaan sisätiloissa paikoillaan. Tämä tarkoittaa sitä, että karaoke ja tanssiminen ovat kiellettyjä. Kahvilat ja lounaspaikat voivat olla maanantaista alkaen auki muuten normaalisti, paitsi asiakaspaikkojen määrää rajoitetaan.

Ravitsemisliikkeiden on tartuntatautilain mukaisesti yhä noudatettava hygieniaan liittyviä erityisiä vaatimuksia ja huolehdittava asiakkaiden välisestä riittävästä etäisyydestä. Aluehallintovirastot valvovat rajoitusten ja velvollisuuksien noudattamista.

Laissa säädetyt rajoitukset eivät koske henkilöstöravintolatoimintaa, eivätkä ruoan ja juoman noutomyyntiä. Aukioloaikarajoitusten ulkopuolelle jäävät huoltoasemien yhteydessä toimivat ravitsemisliikkeet sekä Suomen ja ulkomaiden välillä kulkevien laivojen ja lentokoneiden ravitsemistoimintaa.

Fakta
Ravintola voi hakea sulkemiskorvausta

Ravintolat ja muut lailla tai viranomaispäätöksellä suljetut yritykset voivat saada sulkemiskorvausta.
Uusi sulkemiskorvaus koskee pieniä yrityksiä ja mikroyrityksiä, joissa on enintään 49 työntekijää.
Sulkemiskorvausten haku alkaa 12. toukokuuta.
Korvausta haetaan Valtionkonttorista.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here