Suomen maanjäristykset johtuvat pääasiassa kahdesta maankuoren ilmiöstä, joista toinen on geologian mittapuulla hyvin nuori ja toinen jatkunut dinosaurusten ajoista saakka.
Viime jääkaudella Suomea peitti massiivinen mannerjäätikkö. Jää paitsi muotoili maisemat uusiksi, myös lyttäsi painollaan itse peruskallion lommolle.
Jää suli reilut 10 000 vuotta sitten, eli siinä määrin äskettäin, että jään reunaa myöten Suomeen muutti aivan nykyisenlaisia ihmisiä perheineen ja koirineen. Noihin aikoihin Lähi-Idässä aloiteltiin jo maanviljelyä.
Lommolle painunut kallioperä oikeni aluksi väkivaltaisesti. Se aiheutti varmaan voimakkaita järistyksiä, mutta niistä ei ole säilynyt tietoa, sillä kirjoitustaitoa ei oltu vielä keksitty.
Maa kohoaa yhä, mikä on helppo nähdä Perämeren rannikon maankohoamisalueilla. Kohoamisen aiheuttamaa jännitystä kalliossa purkautuu heikkoina järistyksinä, mutta alkuvaiheen nykäyksiin verrattuna se on silkkaa hienosäätöä.
Järistyksiä aiheuttaa myös kaukaisempi ilmiö: Atlantin valtameren leveneminen. Keskiselänne puskee ulos uutta merenpohjaa ja työntää Amerikan ja Euraasian mantereita kauemmas toisistaaan suunnilleen samalla nopeudella kuin ihmisen kynnet kasvavat. Vastaavasti toisella puolella planeettaa Tyynimeri kutistuu.
Vaikka liike on hidasta ja on jatkunut jokseenkin tasaisena viimeiset 150 miljoonaa vuotta eli dinosaurusten kultakaudelta saakka, se aiheuttaa silti jännitteitä kallioperän ikivanhoihin rakenteisiin. Nämä purkautuvat pieninä tärinöinä.
Sunnuntain järistys sattui lähellä Lappajärveä. Tällä pienellä alueella on havaittu 50 viime vuoden aikana peräti yhdeksän maanjäristystä, eikä se välttämättä ole sattumaa. Lappajärvi on nimittäin kraatteri, joka syntyi avaruuskiven iskeytyessä maahan noin 78 miljoonaa vuotta sitten.
Kraatterin kalliot pirstoutuivat lohkoiksi ja saivat vaikka minkälaisia kolhuja. Ei siis ehkä ole ihme, että tuolla seudulla jännitteitä on enemmän ja ne purkautuvat useammin järistyksinä.
Suomessa järistykset ovat pääosin harmitonta jutunjuurta lehdistölle. Ne ovat kuitenkin kiehtova muistutus siitä, että emme istuskele kuolleella kivellä, vaan itse planeetta on alituisessa liikkeessä ja muutoksessa.
Maija Karala