Ihamuotila uskoo vahvasti, että koronan jälkeenkin ihmiset matkustelevat, mutta matkailijoiden käyttäytyminen muuttuu. Sen sijaan että ihmiset haluaisivat pakkautua etelän hiekkarannoille, matkailijat satsaavatkin yksilöllisyyteen ja elämyksellisyyteen: turistit haluavat luontoon, telttailemaan ja paikallisen kalastajan kanssa kalaan. Nouseva trendi merkitsee Suomen saaristolle suurta potentiaalia. Suomen matkailua tukee moni muukin seikka. Kun ilmastonmuutos etenee, Kanariansaarilla lämpötila nousee, eikä lomailu siellä ole enää houkuttelevaa. Sen sijaan meidän saaristossamme alkaa olla kesäkuussakin miellyttävä lämpötila.
Maailman matkailujärjestö UNWTO on korostanut, että pandemian jälkeen on tärkeää rakentaa taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävämpää matkailua. Myös tämä linjaus tukee Suomen matkailua.
Ihamuotila peräsi, että Lapin ja järvi-Suomen rinnalla Suomen pitäisi vahvemmin markkinoida saaristoa. Saaristomatkailu vaatii myös infrastruktuuria, siis kulkuyhteyksiä ja palveluja, jotta turistit pääsevät saaristoon. Tähän Ihamuotila toivoi myös kuntien satsaavan.
Uudenkaupungin sijainti on näiden näkymien suhteen erinomainen. Kaupungissa on myös yrittäjiä, jotka tekevät jo ponnekkaasti työtä saaristomatkailun lisäämiseksi. Toivottavasti myös kaupungin päättäjät tukevat ratkaisuillaan matkailun kasvua.