Ehdokasesittely: Norjan kalatehtaalla koki maahanmuuttajan arjen

0
Niina Jokinen muotoilee kantansa sihyyn diplomaattisesti. - Jokaisella on oikeus terveelliseen työ-, opiskelu- ja asumisympäristöön.

Niina Jokinen tietää, miltä tuntuu kun aamulla menee töihin ja edessä on yksinäinen työpäivä.

– Aamulla sanoin hej ja kahdeksan tunnin päästä taas hej. Norjassa kalatehtaalla juuri kukaan työkavereista ei puhunut englantia, enkä osannut norjaa. Työnjohtaja osasi sen verran englantia, että asiat saatiin sovittua.

Jokinen työskenteli Norjassa Bergenin edustalla saaressa kalatehtaalla 1990-luvun alussa. Kun mies sai töitä saaresta telakalta, hän lähti mukaan.

– Kaksi kuukautta olin tekemättä mitään ja sitten pääsin kalatehtaalle. Työ oli yksitoikkoista ja raskasta. Puoli vuotta muovitin kalalaatikoita tai sitten oltiin vastaanottamassa troolareilta lastia. Kalaa tuli hirveät määrät ja me keräsimme saalista laatikoihin, hän kuvailee työtä.

– Tiedän kyllä, miltä tänne tulevista maahanmuuttajista tuntuu, kun kukaan ympärillä ei puhu samaa kieltä. Luin kaikki suomenkieliset kirjat, mitä löysin. Kun omaan matkalaukkuun pakatut kirjat oli luettu, lainasin telakalla työskenteleviltä miehiltä dekkareita ja sotakirjallisuutta, hän naurahtaa.

Mies viihtyi Norjassa 1,5 vuotta, Niina palasi Helsinkiin jo sitä ennen.

– Soitin Ylelle, jossa olin tehnyt aiemmin töitä keittiössä ja kysyin, pääsenkö takaisin. Kun pääsin, niin lähdin.

Jokinen on lähtöisin Loimaalta. Suvussa on pitkä perinne kuntapolitiikasta, isä oli Loimaan kaupunginhallituksessa ja jo isoisä oli keskustalainen poliitikko.

Niinaa on aina kiinnostanut vaikuttaminen, mutta puolueeseen hän liittyi vasta tämän vuoden tammikuussa ja valitsi puolueensakin toisin.

– Olen ollut jo vuosia JHL-aktiivi. SDP tuntui oikealta puolueelta, kun Tarja Halonen on ollut yksi idoleistani, hän perustelee.

Jokinen ei ehkä olisi tullut lähteneeksi vaaleihin ehdokkaaksi, ellei nykyinen avopuoliso olisi sitä ehdottanut.

– Päätin sitten lähteä, sillä olin ajatellut sitä aiemminkin.

Niina Jokinen opiskeli viisi vuotta sitten lähihoitajaksi. Hän oli työskennellyt jo vuosia Uudessakaupungissa yksityisessä hoitokodissa keittiössä ja laitoshoitajana. Esimies sitten ehdotti, että hän opiskelisi lähihoitajaksi oppisopimuksella.

– Hoitoalalla on jatkuva pula sijaisista. Mitä työnantajakaan tekee, kun ketään ei saa työvuoroon. Hoitajapula on todellinen ja olen siitä huolissani.

Sydämellä on monta muutakin asiaa, joita hän haluaa edistää politiikan keinoin. Jokinen suree erityisesti nuorten syrjäytymistä.

– Olen miettinyt, miten koulukiusaamista voitaisiin ennaltaehkäistä. Eiväthän lapset pahoina synny, mikä sitten tekee nuorista niin raadollisia, että kiusaaminen voi olla hyvinkin julmaa.

Jokinen sanoo lähtevänsä vaaleihin täysillä. Unelmana on rakentaa yhteiskuntaa siihen malliin, ettei kukaan syrjäytyisi.

Niina Jokinen on asunut Uudessakaupungissa vuodesta 1994 ja viihtynyt täällä hyvin. Poika asuu yhä samassa kaupungissa, tytär Nousiaisissa.

– Vaikka olen Loimaan savipeltojen keskeltä lähtenyt, kesäisin vietettiin aina viikko saaressa. Rakastan meren tuoksua.

– Uudessakaupungissa on kaikki mitä tarvitsee. Täällä meillä on hyvä olla, hän kehuu.

Sarjassa esitellään kuntavaalien 2021 ehdokkaita, jotka eivät ole olleet aiemmin ehdokkaina.

Fakta

Ikä: 55

ammatti: lähihoitaja

asuinalue: Etu-Santtio

luottamustoimet: Uudenkaupungin Kunnalliset JHL ry:n osasto 614:n hallituksen jäsen ja taloudenhoitaja