– Tämä oli mahtavaa, oli hauskaa. Pääsi vauhtiin, iloitsee Petri Laaksonen päivän ensimmäisen esiintymisen jälkeen Merituulikodin pihalla.
Edessä oli vielä kahdeksan pientä keikkaa Uudenkaupungin ja Kalannin palveluasumisen yksiköiden pihoilla. Koronaepidemian vuoksi sisätiloihin ei ollut asiaa, mutta asukkaat ja henkilökunta saivat seurata esitystä ikkunoiden takaa tai ulkona sopivan etäisyyden päästä.
– Kulttuuripuoli on yleensä järjestänyt veteraanipäivän ohjelmaa. Se jäi viime vuonna pitämättä, eikä tänäkään vuonna onnistunut. Aloimme miettiä, mitä voisi keksiä tilalle, kulttuuripalvelujen vastaava Petri Hatakka kertoo tapahtuman taustoista.
Hatakan mielestä kaima Laaksonen oli paras mahdollinen esiintyjä ”kiertueelle”.
– Kun mietitään ajatusta taustalla veteraanipäivänä, ei ollut vaihtoehtoja, Hatakka toteaa.
Hatakka ja Laaksonen tuntevat toisensa jo vuosien takaa.
– 90-luvun puolivälissä olin esiintymässä ohjelmatoimiston juhlissa, missä hänkin oli bändinsä kanssa. Myös edesmennyt Fredi oli siellä. Petri tuli keikan jälkeen esittäytymään ja kertoi osaavansa soittaa, Laaksonen muistelee.
Dinturistin kanssa tilaisuudessa soittanut Hatakka on esiintynyt Laaksosen kanssa 2000-luvun alkupuolelta lähtien ”tuhansilla keikoilla”.
Muun muassa Täällä Pohjantähden alla -kappaleen säveltäjänä ja esittäjänä tunnettu Laaksonen on joutunut monen muun artistin tavoin viettämään hiljaiseloa. Hänen edellinen pitkä työrupeamansa on vuoden 2019 puolelta.
– Tammi-helmikuussa viime vuonna ei ollut keikkoja ja sitten alkoikin sulku. Eli 1,5 vuotta on ollut jo taukoa lukuun ottamatta yksittäisiä esiintymisiä viime syksynä, Laaksonen kertoo.
Paljon esiintyvälle artistille tilanne on ollut outo.
– On oppinut suhtautumaan siihen, että on paljon aikaa.
Laaksonen myöntää, että on ollut jopa hieman lamaantunut pitkään jatkuneessa tilanteessa.
– Toisaalta tämä on ollut opettavaista. On tutustunut työttömän arkeen. Nähnyt, että tällaistakin voi olla ja ymmärtää sen puolen paremmin.
Merituulikodin pihalla Laaksonen sai pitkästä aikaa kuulla aplodeja. Suurin osa yleisöstä oli ikkunan takana, mutta hyvä mieli näytti välittyvän puolin ja toisin.
Laaksonen valitsi 6–7 kappaleen joukosta esitettävät laulut eri kohteissa. Merituulikodin pihalla soivat kappaleet Rakastan tätä maata, Tein lasinkuultavan laulun ja Täällä Pohjantähden alla.
Auringon pilkahtaessa esiin Laaksonen nosti tunnelmaa Vicky Rostille säveltämällään vuoden 1987 Euroviisu-kappaleella Sata salamaa.
Sen jälkeen oli aika pakata kamat autoon ja siirtyä Hoivakoti Merivuokon edustalle.