Puolesta-asiointi U-sotessa vaatii syksyllä valtuutuksen

0
Toisen puolesta asiointi terveyspalveluissa voi tulla ajankohtaiseksi, kun henkilö ei enää itse kykene hoitamaan asioitaan.

Toisen puolesta asiointi terveyspalveluissa voi tulla ajankohtaiseksi, kun henkilö ei enää itse kykene hoitamaan asioitaan. Puolesta-asiointiin oikeuttaa huoltajuus, edunvalvontapäätös tai valtakirja. Valtuutusta varten U-sotessa otetaan toukokuun alusta lähtien käyttöön lomake, joka tulee pakolliseksi syyskuun alusta alkaen.

Lomake löytyy jo kaupungin verkkosivuilta.

Varmennetulla valtuutuksella huolehditaan asiakkaiden ja potilaiden tietosuojasta. Täysi-ikäinen henkilö, joka on oikeustoimikelpoinen, päättää itse, haluaako hän jonkun muun hoitavan asioitaan. Siksi toinen henkilö, yritys tai muu yhteisö voi asioida täysi-ikäisen puolesta terveyspalveluissa annetulla asiointivaltuudella.

Valtakirja toimitetaan henkilökohtaisesti tai valtuutetun henkilön toimesta siihen Uudenkaupungin yhteistoiminta-alueen toimipisteeseen, jossa normaalisti asioi. Jos valtakirjan toimittaa valtuutettu henkilö, valtakirjassa tulee olla kahden täysi-ikäisen todistajan allekirjoitukset.

Valtakirjan toimittamisen ja toisen puolesta-asioinnin yhteydessä tarkastetaan aina henkilöllisyys. Se varmistetaan kuvallisesta henkilöllisyystodistuksesta tai ajokortista. Kela-kortti ei käy henkilöllisyyden varmistamiseen.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here