Uimahalli avataan maanantaina rajatun asiakasmäärän käyttöön siten, että yhtä aikaa uimahallissa saa olla maksimissaan kuusi asiakasta. Uintiaika varataan sähköisessä ajanvarauspalvelussa, ilman ajanvarausta uimaan ei voi tulla.
Sama henkilö voi varata yhden uintiajan viikossa. Käyttöaika on 1,5 tuntia, jonka alkaessa asiakas pääsee uimahalliin ja poistuttava on viimeistään ajan päättyessä.
Uimahalliin voi tulla vain täysin terveenä ja oireettomana. Kasvomaskin käyttöä suositellaan muualla kuin suihku-, sauna- ja allastiloissa. Käyttäjäryhmien välillä tehdään tarvittavat siivoustoimenpiteet.
Kahviossa on myynnissä rajatusti tuotteita mukaan, mutta kahvioon ei voi jäädä istumaan.
Jos väärinkäyttöä ilmenee, vuoro voidaan perua.
Seniori- ja erityisuimakortteihin hyvitetään se aika, jonka uimahalli on ollut suljettuna tai sen ajan, jonka kortti olisi ollut voimassa sulun alettua.
Toukokuussa uimahallilla järjestetään koululaisuinteja ja uimaseurojen harjoituksia, joiden vuoksi aukioloaikoja joudutaan räätälöimään. Päiväkohtaiset aukioloajat näkyvät ajanvarausjärjestelmä Vellosta osoitteesta vello.fi/uudenkaupunginliikuntapalvelut.
Kaupungin kuntosalit avataan rajatusti yksilöurheilua varten maanantaina. Saleilla voi olla maksimissaan kuusi henkilöä kerrallaan. Kuntosalin käyttöaika on 1 tunti ja 15 minuuttia.
Kasvomaskia tulee käyttää pukeutumistiloissa ja kaikissa yleisissä tiloissa sekä mahdollisuuksien mukaan myös liikuntasuorituksen aikana.
Kuntosaleilla noudatetaan turvaetäisyyksiä sekä hygieniaohjeita. Salille toivotaan saapumaan treenivaatteissa ja jättämään pukukoppiin vain ulkovaatteet. Suihkut eivät ole käytössä.
Uimahallin kuntosalille otetaan käyttöön sähköinen ajanvaraus. Päiväkohtaiset aukioloajat näkyvät ajanvarausjärjestelmä Vellossa.
Varaaminen ei vaadi kirjautumista. Tarvittaessa ajanvarauksen tekemisessä auttaa liikuntapalveluiden henkilökunta. Ilman varausta kuntosalille ei voi tulla.
Jos väärinkäyttöä ilmenee, voidaan kuntosali sulkea.
Voimailusali, Kalannin ja Lokalahden kuntosalit ovat rajoitetusti auki, jotta voidaan turvata koululaisten koulupäivä ilman koulun ulkopuolisia kontakteja.
Toistaiseksi voimailusalissa, Kalannissa ja Lokalahdella ei oteta ennakkovarauksia, koska salien käyttö on ollut vähäistä. Käytön lisääntyessä vello.fi-varausjärjestelmä voidaan ottaa käyttöön myös näillä saleilla.
Liikuntapalvelut seuraa käyttäjämääriä ja toivoo asiakaspalautetta salien käytöstä. Jos väärinkäyttöä ilmenee, voidaan kuntosali sulkea.
Pohitullin voimailusali on kokonaan pois käytöstä 25.5.–8.6. sekä 12.6.–13.6., koska Pohitullin ala-aula on kuntavaalien ennakkoäänestyspaikkana.
Kalannin ja Lokalahden kuntosalien maksettuihin kulkuoikeuksiin lisätään 151 päivää tai sen ajan, jonka kulkuoikeus olisi ollut voimassa sulun alettua.