Mikäli julkista keskustelua on uskominen, keppiä käytetään siksi, että porkkanaan ei ole varaa. Uskon, että siihen olisi kyllä varaa siinä missä keppiinkin, mutta selvästi ajatellaan, että sitten työttömät vemmelsääret vain vetäisivät porkkanat huiviinsa ja jatkaisivat joutenoloa.
Mitä se kertoisi tämän päivän työelämästä, jos todella olisi niin, että ainoa tapa saada tuhannet ihmiset osallistumaan siihen olisi sanktioilla uhkailu? Entä kuinka sairaaseen ihmiskuvaan täytyy sellaisen ajattelun pohjautua, jossa yhteiskunnallisia ongelmia ”ratkotaan” tekemällä kaikkein huono-osaisimpien ihmisten elämästä erilaisilla toimenpiteillä entistäkin surkeampaa?
Mitä muuta kuin kiusantekoa on esimerkiksi tuloillaan oleva vaatimus siitä, että työttömän on lähetettävä tietty määrä työhakemuksia kuukautta kohti, kun tiedetään tasan tarkkaan, että sopivia työpaikkoja ei kaikille riitä? Yhtä hyvin työttömälle voisi antaa tehtäväksi halkaista elefantin kallo heittämällä sitä kohti tietty määrä kananmunia per kuukausi.
Viidennentoista kananmunan kohdalla tilanne on aivan yhtä epätoivoinen kuin ensimmäisenkin kohdalla. Edeltävät kananmunat eivät pehmitä kalloa lainkaan, niinpä todennäköisyys saada norsu kanveesiin on joka heiton kohdalla yhtä pieni.
Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen pysyy yhä kiinni. Kulman taakse ei maagisesti ilmesty uusia mahdollisuuksia. Masennus, lonkkavika, yksinäinen vanhuus ja pimeä hauta siellä odottaa, eikä mikään urapolku. Jos joku väittää muuta, tienaa hän todennäköisesti elantonsa lupaamalla ihmisille liikoja.
En väitä, etteikö suurin osa meistä pystyisi tarpeen tullen laatimaan työhakemuksia liukuhihnalta, mutta väitän, että kyse on lopulta vain ihmisten ajan ja energian tuhlaamisesta. Rekrytoijat esimerkiksi odottavat jo varmasti innosta läähättäen, että leipääntyneitä pakkohakemuksia alkaa kilahdella satamäärin heidän sähköposteihinsa.
Eri alojen ajatusten tenavat ehdottavat tuon tuosta työttömyysongelmaan lääkkeeksi sosiaaliturvan heikentämistä. Ajatuksena on, että kun yhteiskunnan passivoiva turvaverkko vedetään pois, ryntäävät ennen niin laiskat työttömät välittömästi hikikomeroistaan risusavottaan tienaamaan yhdeksän euron päivärahojaan, eikä kenellekään näistä selkä seinää vasten painetuista ihmisistä tule mieleenkään alkaa myymään internetissä huumeita ja olematonta elektroniikkaa helpon ja nopean tienestin toivossa.
Onneksi työttömät pärjäävät mainiosti vähemmälläkin. Tämä on todistettu moneen kertaan sellaisella tieteellisellä menetelmällä, jossa lifestyletoimittaja elää kuukauden työmarkkinatukea vastaavalla rahasummalla, ystävien tarjoamilla lounailla, äidin tarjoamilla lihapullilla ja poikaystävän tarjoamilla illallisilla, ja kehuu sitten artikkelissaan kuinka helppoa, ihanaa ja vapauttavaa oli hidastaa hetkeksi tahtia ja karsia pois kaikki turha.
Ossi Nyström
vapaa toimittaja