Ensimmäinen valtuustokauteni alkaa olla takanapäin ja olen kokenut sen mielekkääksi. Olen päässyt hyvin sisälle kunnallispolitiikan ytimeen, ns. sisäänajokausi. Olen saanut tutustua poliittiseen päätöksentekojärjestelmäämme sekä asioiden käsittelyyn eli missä kohtaa asioihin on mahdollista vaikuttaa ja miten se tapahtuu virkamiestasolla, ohjausryhmässä, lautakunnissa, kaupunginhallituksessa sekä poliittisissa ryhmissä ennen valtuuston päätettäväksi tuloa. Hahmotan kunnan roolin ja tehtäväkentän yleisesti, ymmärrän kokonaisuudet kunnan yleisen edun kannalta.
En voi olla mainitsematta sihy-asiasta, jota on viety eteenpäin neljä vuotta virkamiestasolla. On käytetty konsultteja, omaa ohjausryhmää ja käyty tutustumassa muualle rakennettuihin vastaaviin tiloihin ym. Projektipäällikkö Marko Kivistö on antanut kaikkensa hankkeen eteenpäin viemiseksi ja tuonut ajankohtaista tietoa kiitettävästi kuntalaisille ja valtuuston jäsenille ennen varsinaista kokousta sekä huomioinut kansalaisten kannanotot.
Valtuuston kokouksessa huhtikuussa 2020 tehtiin päätös sihystä. Silloin ehdotettiin myös asian siirtämistä syyskuulle koronan vuoksi, äänestettiin ja siirtoa kannatti 13 valtuutettua ja vastusti 30 valtuutettua. Puheenjohtajalta tuli nopea nuijan kopautus, yksimielinen päätös hyväksytty. Konkarivaltuutetutkaan eivät ehtineet pyytää puheenvuoroa ja tehdä päätösesityksestä poikkeavaa esitystä, joka olisi mennyt äänestykseen sihyn puolesta tai vastaan. Lopputulema olisi kuitenkin ollut melko sama, kannattajia olisi ollut enemmän kuin vastustajia. Itse en ihan allekirjoita sataprosenttisesti sitä, että valtuusto olisi ollut yksimielinen päätökseen. Näin kuitenkin demokratia toimii, enemmistön päätöksellä mennään eteenpäin. Olen myös sitä mieltä, että uusi valtuusto kun tulee valituksi ei pääse heti sisälle asioihin. On helppo olla vastustamassa rakentamista ja sitä mitä on suunniteltu neljän vuoden aikana. Entä sitten, jos ei sihyä toteuteta, niin kaikki alkaa alusta ja menee taas neljä vuotta. Eivät uudet valtuutetut sitä ole ohjailemassa, miten tästä jatketaan eteenpäin! Olen itse sitä mieltä, että kaupungissamme on jo tarpeeksi panostettu vanhojen kiinteistöjen korjaamiseen.
Toki ymmärrän sen huolen mikä sihy-vastustajilla on, mutta aika muuttuu ja meidän pitää luopua omista periaatteistamme. Kukaan ei pysty ennustamaan tulevaisuutta, mitä hyvää ja huonoa se tuo tullessaan. Talousjohtajamme on sanonut, että tiukalle ottaa taloudellisesti, mutta kyllä tästä selvitään ja kaupunginjohtajamme totesi, että sihyn rakentaminen on rohkea päätös.
Mitkään olemassa olevat perus- ja lähipalvelut vauvasta vaariin eivät saisi heikentyä, ne olisi pyrittävä pitämään entisellään.
Toivonkipinöitä ja positiivista ajattelua tulevaisuuteen.
Taija Viljanen
kaupunginvaltuutettu
Pro Uki