Vappu voi tuoda muutoksen koronatilanteeseen – aikuisten liikuntarajoituksiin lievennys

0
Viikon 16 loppuun mennessä yhteistoiminta-alueella on annettu noin 7500 rokotetta.

Varsinais-Suomi on edelleen koronavirusepidemian leviämisvaiheessa. Koronatilanne jatkaa rauhallista paranemistaan.

Tänään  kokoontunut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmä teki vain pieniä muutoksia voimassa oleviin suosituksiin. Aikuiset voivat harjoitella ulkona oman joukkueen kesken ilman lähikontakteja, mutta ottelut ja pelit eivät ole edelleenkään sallittuja. Ohjatussa toiminnassa, esimerkiksi seuran järjestämissä treeneissä, voi kokoontua kyseinen joukkue koosta riippumatta. Yleinen kokoontumisrajoitus on silti edelleen kuusi henkilöä.

Koronan ilmaantuvuusluku Varsinais-Suomessa sataatuhatta ihmistä kohden kahden viikon seurantajaksolla on nyt 101,9. Edellisellä seurantajaksolla ilmaantuvuusluku oli 114,7.

Positiivisten testien osuus kaikista testatuista on nyt 3,5 prosenttia. Viime viikolla positiivisten osuus oli 3,9 prosenttia. Tartuntalähteet kyettiin tunnistamaan viime viikolla jopa 90 prosentissa tapauksista.

Koronatilanne Varsinais-Suomessa jatkaa rauhallista paranemistaan. Tuorein 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 101,9. Viikko sitten ilmaantuvuus oli 114,7.

Positiivisten testien osuus on nyt 3,5 prosenttia, kun se viime viikolla oli 3,9 prosenttia.
– Positiivisten näytteiden osuuskin vähenee edelleen. Olemme silti vielä leviämisvaiheessa, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala.

Herkästi leviävät muuntovirukset ovat vallitseva virustyyppi alueellamme, minkä takia riski epidemiaryppäille on edelleen olemassa.

Tällä hetkellä on yksitoista potilasta hoidossa Tyksissä koronataudin vuoksi. Tartuntalähteet kyettiin tunnistamaan viime viikolla jopa 90 prosentissa tapauksista.
– Tämä on erittäin hyvä saavutus kuntien tartunnanjäljittäjiltä, joille kuuluu iso kiitos tehokkaasta toiminnasta, sanoo Rintala.

Vaikka kokonaistilanne paranee edelleen, on suotuisa kehitys hieman hidastunut.
– Kevennysten puolesta otamme kuitenkin pienen aikalisän. Lähestyvä vappu voi pahimmillaan lisätä tartuntoja, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä haluaa erikseen kiittää alueen nuoria, jotka ovat noudattaneet suosituksia tunnollisesti.