Kukaan ei vielä osaa sanoa, järjestetäänkö kesäkuun ensimmäisellä viikolla ylioppilasjuhlia vai ei. Uudenkaupungin lukiossa odotellaan valtakunnallista linjausta.
Lukion rehtori Esa Pirkolan mukaan haasteena on se, että kokoontumisrajoitukset ovat voimassa toukokuun puoliväliin asti.
– Mutta lupauksia avautumisesta on toki tullut. Tavoitteena on edelleen, että juhlat kyetään järjestämään, Pirkola lisää.
Sivistys- ja hyvinvointikeskukseen liittyvien purkutöiden ja Viikaisten koulun tilamuutosten takia ylioppilasjuhlat järjestettäneen Pohitullin palloiluhallissa.
– Se antaa tilana hyvät mahdollisuudet väljään istumajärjestykseen. Otamme huomioon mahdolliset yleisörajoitukset, Pirkola kertoo.
Päätös ylioppilasjuhlien järjestämisestä tehdään toukokuun alkupuolella.
– Tilanne on haasteellinen myös ylioppilaiden perheille, jotka varmasti jo valmistelevat juhlia ja rajoitusten osalta ei ole varmuutta niidenkään toteutumisesta, Pirkola lisää.
Hän kuitenkin muistuttaa, että ylioppilaat valmistuvat joka tapauksessa, oli juhlien kohtalo mikä tahansa.
Tällä viikolla Uudessakaupungissa on pohdittu myös vanhojen tanssien kohtaloa. Lukion rehtori Pirkola toteaa, että koronatilanteen takia lukio ei voi saada takeita siitä, että yleisötilaisuus olisi järjestettävissä toukokuun lopussa, joten järkevintä oli siirtää tapahtuma syksyyn.
– Opiskelijoiden enemmistön mielipide oli vahvasti sillä kannalla, ettei ole mielekästä tanssia pelkälle kameralle, vaan se yleisötilaisuus on tärkeä osa tapahtumaa. Samoin monet oheistoiminnot vanhojen päivässä olisivat olleet koronarajoitusten takia mahdottomia, Pirkola kertoo.
Vanhojen tanssit juhlitaan siis Uudessakaupungissa perjantaina lokakuun 8. päivä. Vanhat tanssivat syysloman aattona.
– Otimme huomioon päivää päättäessämme opiskelijoiden mielipiteen. Tärkeää oli myös se, että ensi syksynä abit aloittavat yo-kirjoitusurakan ja emme halunneet, että tapahtuma sotkisi syyskuun loppupuolella toteutuvien yo-kirjoitusten valmistautumista, Pirkola lisää.
Pirkola toivoo, että syksyllä tanssit olisi jo mahdollista viedä läpi perinteisellä kaavalla.
– Toki tanssijoilla on mahdollisuus muokata tapahtumaa haluamallaan tavalla ajankohta ja erityinen luonne huomioiden.