Ehdokashaastattelu: Adigwe näkee läheltä maahanmuuttajien arjen

0
Eeva Adiqwe on seitsemän lapsen kotiäiti, joka auttaa kaupunkiin tulleita maahanmuuttajia esimerkiksi neuvontapalveluiden saavuttamisessa.

Kalannissa asuva Eeva Adigwe lähti ehdolle kristillisdemokraattien kuntavaaliehdokkaaksi, koska puolueen puheenjohtaja Sari Essayah soitti ja pyysi häntä.

– Olen ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen. Haluan vaikuttaa ympärilläni tapahtuviin asioihin ja kd:n arvomaailma on lähellä omaani, Adigwe kuvailee.

Adigwen perhe muutti vuonna 2017 Salosta Uuteenkaupunkiin. Adigwellä ja hänen puolisollaan on kuusi biologista lasta. Perheeseen kuuluu myös puolison edesmenneeltä veljeltä adoptoitu tytär. Perheen lapsista nuorin on yhdeksän kuukautta ja vanhin on 21-vuotias.

– Minulle tärkeitä asioita ovat perheiden hyvinvointi sekä lasten ja nuorten kouluasiat. Nämä asiat ovat myös lähellä omaa arkeani, Adigwe summaa.

Perhe elää kolmekielistä arkea: vanhemmat puhuvat keskenään englantia, äiti puhuu lapsilleen suomea ja isä igboa, joka on yksi Nigerian pääkielistä.

Kolme perheen lapsista käy tällä hetkellä Kalannin koulua. Adigwe haluaakin varmistaa, että Kalannin alakoulu säilyy ja siellä olisi terveet työskentelyolosuhteet pitkälle tulevaisuuteen.

– Koulujen sisäilmaongelmien lisäksi pitäisi kyetä ratkaisemaan myös koulupsykologin puuttuminen. Kaupungissa ei ole tällä hetkellä sillä tittelillä työntekijää ollenkaan. Palkasta pitäisi saada niin houkutteleva, että pesti saataisiin täytettyä, hän toteaa.

Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen (sihyn) rakentamiseen Adigwe suhtautuu ristiriitaisesti. Siinä on paljon hyvää, mutta kustannusten määrä epäilyttää häntä.

– Kaupunkiin on siitäkin syystä saatava lisää asukkaita. Täällä käydään töissä, mutta asuntorakentaminen on auttamattomasti myöhässä. Vuokrataso on niin korkea, että se kilpailee jo isojen kaupunkien kanssa.

Asumisen kulujen lisäksi Adigwe on huolissaan myös harrastustoiminnan jatkuvasti nousevista kuluista.

– Harrastustoiminnassa mukana oleminen ehkäisee myös syrjäytymistä. Harrastuksia olisi löydyttävä varallisuudesta huolimatta.

Adigwe on huolissaan myös sosiaali- ja terveyspuolen työntekijöiden jaksamisesta sekä vanhusten palvelukotiasumisen kehittämisestä.

– Oloja tulisi parantaa sekä asukkaiden että työntekijöiden näkökulmasta. Haluaisinkin kaikessa tekemisessäni ottaa huomioon ne, jotka ovat muutenkin haavoittuvimmassa asemassa, Adigwe lisää.

– Tiedän, kuinka maahanmuuttajia kohdellaan Suomessa. Oma puolisoni on maahanmuuttaja ja lasteni kohdalla mietitään joka kerta erikseen, ovatko he maahanmuuttajia vai ei, vaikka kuusi heistä on syntynyt Suomessa ja kaikilla on Suomen passi, hän lisää.

Uudessakaupungissa on alettu vähitellen parantaa maahanmuuttajien palveluita ja neuvontaa.

– Sillä tiellä ollaan kuitenkin vielä melko alussa.

Adigwe on käynyt lukion sekä talouskoulun. Hänellä on myös ravitsemuspalveluiden ja matkailuvirkailijan ammattitutkinto.

– Elämä on vienyt minua moneen paikkaan. Olen ollut muun muassa vapaaehtoisena Venäjän lastenkodeissa sekä au pairina Yhdysvalloissa. Olen nähnyt elämäni aikana rankkojakin juttuja. Usko on kuitenkin auttanut minua monessa ja se tuo tiettyä turvaa elämääni.

Yhdysvalloissa asuessaan Adigwe tutustui yhteisten tuttujen kautta Nigeriassa asuvaan mieheen. He keskustelivat ensin verkon kautta ja pian Eeva muutti Afrikkaan.

– Asuin Nigeriassa puoli vuotta ja selvitin, onko kyseessä huijari vai aito juttu. Mieheni oli kaikkea sitä, mitä hän väittikin olevansa. Avioiduimme vuonna 2006 ja aloin pian odottaa ensimmäistä lastamme. Tulin kesällä Suomeen ja puolisoni tuli syksyllä perässä, Adigwe kertoo.

Pariskunta asui ensin Tampereella, josta he muuttivat parin vuoden jälkeen Vantaalle miehen ammattikorkeakouluopintojen vuoksi. Pian he ostivat Salosta asunnon ja asuivat siellä vuoteen 2017, jolloin mies sai autotehtaalta töitä.

– Olin Salossa vakituisessa työsuhteessa ja rakastin hotellipalvelualan työtäni. Lopulta minäkin sain Uudestakaupungista oman alan töitä ja muutimme tänne koko perhe.

Adigwen mukaan perhe on kokenut jonkin verran rasismia Kalannissa asuessaan.

– Paikkakuntalaisten kannattaisi muistaa, että muualta muuttaneet ovat ihmisiä siinä kuin paikallisetkin. Kaikissa on hyviä ja huonoja puolia, Punkalaitumella ja Tampereella lapsuutensa viettänyt Adigwe huomauttaa.

Sarjassa esitellään kuntavaalien 2021 ehdokkaita, jotka eivät ole aiemmin olleet ehdokkaina tai valtuustossa.

Fakta

ikä: 40
ammatti: kotiäiti
asuinalue: Kalannin keskusta
muut luottamustoimet: helluntaiseurakunnan lapsi- ja nuorisotyön koordinaattori