Kaupunki sopimassa Kaarean kanssa koulujen ruokapalveluista

0
Kaupungin ja Kaarea Oy:n välisen sopimusluonnoksen mukaan yritys toimittaisi kouluruoat elokuusta lähtien seuraavan kolmen vuoden ajan.

Viikaisten ja Pohitullin koulujen yhteydessä oleva keskuskeittiö ja ruokalaosio puretaan sivistys- ja hyvinvointikeskus Wintterin rakentamisen tieltä. Tänä kesänä tehtävä keskuskeittiön purkaminen edellyttää korvaavan ruoanvalmistus-, ruokailu- ja ruoanjakelutilan hankintaa seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

Väistötilaparakkiin sijoitetaan Pohitullin koulua ja väistöparakkeja palveleva ruokala ja jakelukeittiö. Lukiolaiset ruokailevat Wintterin rakentamisen ajan Novidan tiloissa, mutta kaupungin varhaiskasvatuksen ja ala- ja yläkoulujen ateriapalvelut jäävät kaupungin vastuulle myös Wintterin rakentamisen ajaksi.

Uudenkaupungin kaupunki ja Kaarea Oy ovat laatineet sopimusluonnoksen, jossa ehdotetaan, että Kaarea toimittaa lounaan ja päivällisen sekä aterian lisukkeineen eli salaatin ja energialisäkkeen. Kaupungin ruokapalvelut vastaavat leivän, levitteen ja juomaruoan hankinnasta. Aamu- ja välipalojen ja tilaustarjoiluiden tuottamisesta vastaa kaupungin ruokapalvelut.

Sopimusluonnoksen mukaan Kaarea Oy huolehtisi ateriapalveluista elokuun alusta lähtien. Ateriapalveluiden arvioitu kokonaishinta kolmen vuoden ajalta on 3,15 miljoonaa euroa.

Kaikille kaupungin ruokapalvelun vakinaisille työntekijöillle taataan työ kaupungin palveluksessa määräaikaisilla toimenkuvan muutoksilla, koska viimeisen vuoden aikana vapautuneet vakanssit on jätetty odottamaan Wintterin valmistumista.

Tiistaina kokoontunut tekninen lautakunta päätti esittää Ugin kaupunginhallitukselle, että se hyväksyisi kaupungin ja Kaarean välisen yhteistyösopimuksen ateriapalveluiden toimittamisesta Wintterin rakentamisen ajan.