
Lauantaina Uistinseura Kalavaleen haukikilpailussa kalastajat narrasivat haukia tai hauet narrasivat kalastajia, riippuen siitä keneltä sattui kysymään. Noin puolet 27:stä mukana olleesta venekunnasta jäi kokonaan ilman hyväksyttävää saalista, kun taas toisilla kävi kilpailukortti ahtaaksi merkinnöistä.
Hyväksyttävän saaliin saantia vaikeutti tietenkin se, että tulokseen kelpaavan hauen alamitta oli 70 senttiä, joten niitä pienimpiä sinttejä ei kisassa hyväksytty, vaikka niitä olisi veneeseen asti saatu. Tälläkään kertaa ei karkuun päässeitä laskettu lopputulokseen.
Pääosa osanottajista oli Uudestakaupungista tai lähiseudulta ja heillä olikin selkeä kotikenttäetu. Kilpailualue oli kaupungin vesialue ja ne ”varmat” paikat olivat paikkakuntalaisten tiedossa. Muutamissa hyviksi tiedetyissä paikoissa oli ajoittain lähes ruuhkaa.
Alue ulottuu avomeren laitaan Laattiskerille asti, mutta tuskin yksikään kilpailijoista lähti niin pitkälle.
Jo jonkin aikaa kalakilpailuissa on tullut tavaksi se, että saalista ei enää tuoda rantaan, vaan kala kuvataan järjestäjiltä saadun mitan vieressä ja päästetään sen jälkeen takaisin mereen. Saattaa olla, että sama kala on päässyt hymyilemään useammankin venekunnan kuvaan.
Kuva lähetetään kilpailun järjestäjälle, joka merkitsee tiedot ylös. Kalan painolla ei siis ole merkitystä, eikä myöskään saaliin määrällä, sillä tulokseen otettiin mukaan vain kolme pisintä kalaa.
Kisan voitti selvällä erolla Jouni Korhosen venekunta, johon kipparin lisäksi kuuluivat Petri Hartikainen ja Toni Oittinen. Sen tulos oli 272 senttiä ja suurin kala oli senttiä vaille metrin pituinen. Sillä venekunta voitti myös Suurin kala -palkinnon.
– Ei lähdetty lainkaan kauemmas, vaan pysyteltiin rannan lähellä ja se taisi olla voiton avain. Ja oli tuuriakin mukana, kuten näissä aina pitää olla. Jos haluaa pärjätä, niin on oltava kalajumalan suosiossa ja me oltiin tänään, Korhonen totesi.
Kisa järjestettiin jo 20. kertaa ja tulokset ovat vaihdelleet suuresti. Joskus on ollut vaikea löytää kuutta palkittavaa, kun saalista ei ole tullut, joskus lähes jokainen on saanut ainakin yhden hyväksyttävän kalan. Osanottajamäärä on vuosittain ollut melko vakiona noin 30 paikkailla.
Tänä vuonna kevät on ollut viileä ja lämpeni vasta vähän aikaa sitten ja se on vaikuttanut siihen, miten hauki liikkuu. Koronan vuoksi kisa järjestettiin myös hieman normaalia myöhemmin.
Kisan yhteydessä tapahtui myös vahdinvaihto, kun 12 vuotta vajaan 50 jäsenen seuraa johtanut Nina Andersson luovutti puheenjohtajuuden merkiksi seuran lipun uudelle puheenjohtajalle Janne Uusitalolle .
Jussi Arola
Uistinseura Kalavaleen haukikilpailu
Tulokset: 1) Jouni Korhonen 272 senttiä (suurin kala 99), 2) Jarkko Leveä-Aho 241 (84), 3) Toni Holmberg 240 (94), 4) Tommi Suutari 236 (81), 5) Rene Messiadeprado 235,5 (82,5), 6) Timo Elo 232 (78).