Toki korona on vaikuttanut kaikkeen tähän, mutta tulevaa leirikesää suunnitellaan kuitenkin niin ripareiden, kuin kouluikäisten leirien suhteen toiveikkaina. Toivottavasti pääsemme nostamaan kesällä Haukharjassa lippua salkoon.
Leirikeskuksista puhuessa ei ole ensimmäinen kerta, kun muistelen kokemustani kymmenen vuoden takaa Etelä-Afrikasta. Osallistuin tuolloin seurakuntien palvelu- ja tukijärjestön, nykyisen Lasten ja nuorten keskuksen, lähettämänä kansainväliseen, kristilliseen nuorten ohjaajien workshoppiin.
Olin ainut suomalainen. Euroopasta lisäkseni oli kaksi tanskalaista ja yksi englantilainen. Muut olivat Ugandasta, Ghanasta, Etelä-Afrikasta, Gambiasta, Keniasta, Ruandasta, Zambiasta ja Swazimaasta. Kaikilla meillä oli yhdistävä tekijä; olimme nuoria ohjaajia kristillisistä organisaatioista.
Olin ajatellut, että ilta-aikaisin kävisin kävelyllä ja tutustuisin omaehtoisesti lähialueeseen. Paljon matkustaneena en osannut jännittää tällaista. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, sillä leirikeskus oli aidattu muurilla. Muurin päällä oli vielä piikkilanka. Porttikin oli korkea ja siinä oli sähköinen lukko.
Lentokentälle minut paluulennolle vienyt paikallinen varotti puhumasta kenenkään vieraan kanssa todeten ”Olet turvassa, kun ympärilläsi on ihmisiä, jotka välittävät sinusta”. Ulkonäöltäni en kuitenkaan erottunut turistiksi, sillä paikallisten moninaisuus oli kirjava.
Kokemukseni vuosien takaa muistuttaa minua, että saamme kiitollisin mielin viettää leirejä keskuksessa, joka on turvallisesti luonnon keskellä, rannalla, ilman erillisiä aitauksia. Tästä huomaan usein muistuttavani, jos lipun noston aikana käyttäydytään epäkunnioittavasti, häiritään tilannetta tavalla tai toisella.
Maa, jossa elämme, antaa hyvän kasvualustan nuorille. Silti, vaikka asiat ovat näennäisesti hyvin, voi elämään sisältyä monia murheita ja huolia. Korona on osaltaan raskauttanut monen elämää. Yhteen tulemisen mahdollisuuskaan ei ole itsestäänselvyys. Olisi merkittävää, että saisimme kokoontua leireillemme. Pari vuotta sitten en olisi voinut uskoa, että se olisi haastettua.
Rose-Marie Virolainen
vastaava nuorisotyönohjaaja, Uudenkaupungin seurakunta