Kokoontumisrajoitukset lieventyvät Varsinais-Suomessa

0

Sosiaali- ja terveysministeriö on viime viikon torstaina antanut aluehallintovirastoille päivitetyt ohjeet epidemiavaiheiden tasoille. STM:n antaman ohjauskirjeen pohjalta Lounais-Suomen aluehallintovirasto on maanantaina tehnyt päätöksiä, joiden nojalla Varsinais-Suomen kokoontumisrajoituksia helpotetaan tiistaista alkaen.

Uusissa kokoontumisrajoituksissa huomioidaan Varsinais-Suomen alueellisen koronakoordinaatioryhmän tuorein tilannekuva. Sen mukaan Varsinais-Suomi on edelleen pandemian leviämisvaiheessa.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut päätöksen, jonka nojalla se rajoittaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten henkilömäärää Varsinais-Suomessa, pois lukien Punkalaitumen kunta.

Alueen kuntien alueella voi 1.–16.6. järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin sisätiloissa osallistuu enintään 10 henkilöä ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa 50 henkilöä. Tämä voidaan sallia edellyttäen, että osallistujien on mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Ulkotiloissa yleisömäärää voidaan nostaa jakamalla yleisö lohkoihin tietyin reunaehdoin. STM:n ohjauskirjeen mukaan tällaisten eriyttämisjärjestelyjen mukaan toimiminen edellyttää, että:

– tiloissa on käytettävissä useita katsomolohkoja tai yleisölle tarkoitettuja rajattavissa olevia alueita

– tilaisuuteen osallistuva yleisö voidaan sijoittaa omille istumapaikoille tai omille alueille ulkotiloissa enintään 50 henkilön erillisiin katsomolohkoihin tai yleisölle tarkoitettuihin alueisiin, ja

– niissä kussakin turvallisuus voidaan varmistaa noudattamalla THL:n ja OKM:n antamaa ohjeistusta.

Jokaiselle lohkolle tulee olla omat kulkureitit ja tapahtumahenkilökunta sekä palvelut, kuten mahdolliset tarjoilupalvelut ja saniteettitilat. Lisäksi käytössä olevien lohkojen välille on järjestettävä selkeä suojavyöhyke.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto tarkastelee epidemiatilanteen muuttumista Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueellisen koronaryhmän kanssa. Mahdolliset uudet päätökset tehdään tarkastelun jälkeen mahdollisimman pian ja kun se on alueen epidemiatilanne huomioiden turvallista.