Mikko Lorjolle yrittäjäksi ryhtyminen oli luontainen askel.
– Hyvin luonnollisesti meni, kun isä ja äiti olivat samalla alalla, Lorjo muistelee Ukin Lasissa ja Kehyksessä tapahtunutta sukupolvenvaihdosta kymmenisen vuotta sitten.
Lorjon vanhemmat, Risto ja Essi Lorjo, ostivat liikkeen vuonna 1974 ja jatkoivat näin Vieno Meriluodon vuonna 1932 aloittamia perinteitä.
Muitakin töitä Mikko Lorjo olisi voinut harkita, mutta vanhempien seuraaminen tuntui järkevältä.
– Olisi ollut mahdollisuuksia, ei pakotettu. Ainoa oli, että kotiin ei saanut jäädä makoilemaan. Se ei sopinut heille, eikä se sovi itsellekään, Lorjo naurahtaa.
Hän muistaa olleensa isän kyydissä jo pikkupoikana matkalla työkohteisiin.
– Sama jatkuu. Omat lapset ovat välillä mukana, kun mennään esimerkiksi mökeille. Välillä vain toinen, välillä molemmat.
Yrittäjäksi ryhtyminen ei ollut suuri muutos Lorjolle, sillä hän oli työskennellyt yrityksessä jo vuosia vanhempiensa apuna. Esimerkiksi laskutus oli hänen kontollaan.
– Tietotekniikka oli itselle luontaista. Koneiden kanssa tekeminen on tuttua, Lorjo kuvailee.
Suurimmat muutokset ovat olleet oikeastaan laskutuksessa, sillä laskuja voi nykyisin tulla niin monella eri tavalla.
Työtehtävät ovat muuttuneet enemmän lasituksen puolella, kun lasitettavia kohteita on enemmän.
– On tullut monenlaista lisää, mutta ilkivalta on jäänyt vähemmälle kuin 20 vuotta sitten. Sitä ei enää niin paljon ilmene. Ennen melkein puolet töistä oli ilkivallan korjaamista, nyt alle 10 prosenttia.
Esimerkiksi terasseja lasitetaan yhä enemmän.
– Terassilasituksia on kaikkein eniten ostettu koronan aikana. On ollut asiakkaita, jotka ovat jopa 20 vuotta miettineet ja nyt on toteutettu.
Kehystäminen on muuttunut vuosien aikana vähemmän.
– Koneet ja laitteet ovat tulleet avuksi. Tietokoneohjatut leikkurit helpottavat ja nostavat laatua, Lorjo kuvailee.
Samaan päivään mahtuu usein muutama työkeikka ja lasinleikkausta sekä asiakaspalvelua.
– Olen niin tottunut siihen, että päivät venyvät. Perhe joustaa, eikä ainakaan tähän mennessä ole tullut sanomista. Paitsi välillä, jos oikein venyy, Lorjo naurahtaa.
Ukin Lasin ja Kehyksen asiakkaat ovat lähes tasan yrityksiä ja yksityisiä. Pääosa työtehtävistä on Vakka-Suomen alueella ja Raumalla, mutta jonkin verran myös Turussa.
Lorjo näkee työssään monenlaista kotia, mökkiä ja yritystä.
– Aika laput silmillä kuljen ja teen hommani. Ei siinä jäädä ihmettelemään asioita.
Ukin Lasin ja Kehykseen laseja saapuu eri puolilta maailmaa. Suomalaista lasia on valitettavasti enää harvemmin tarjolla.
Lasista saa leikattua monenlaista asiakkaiden toiveiden mukaan. Joskus on ollut hieman erikoisempiakin töitä.
– Aika monenlaista työtä on tullut vastaan. Sellainen muistuu mieleen, kun tein kissan raadolle vitriinin. Se oli löytynyt muumioituneena ja asiakas halusi sen esille, Lorjo muistelee.
Ukin Lasi ja Kehys ky
Yrittäjä: Mikko Lorjo
Perustamisvuosi: 1974
Ala: Kehystämisen ja lasittamisen erikoisliike
Työntekijöiden määrä: 2
Yrittäjä alalla: 10 vuotta