Kun totuus on toisarvoista

0

Nykyajan yksi vitsauksista on faktojen pyöristäminen, tahallaan väärinymmärtäminen tai jopa osan faktasta huomiotta jättäminen, joka muuttaa itse asian merkityksen totaalisesti. Tässä monet valtakunnan poliitikot ovat mestareita ja osatotuudet sinkoilevat sinne tänne sosiaalisen median kanavissa. Ja ennen kuin kukaan ehtii korjaamaan tietoja, niin niitä pidetään jo totuuksina. Aika halpamaista.

Valitettavasti tällainen esimerkki, joskin taitavasti kirjoitettu, löytyi myös torstaina 29.4. Lukijan ääni -palstalta, jossa Heikki Wala kirjoitti vuokra-asuntotuotannosta. Kirjoituksessa mainitaan mysteerinen ”autotehtaan edustaja”, joka oli kesällä 2018 eräässä seminaarissa sanonut, ettei työnantajaa kiinnosta missä työntekijät asuvat. Nyt teen suuren paljastuksen: tuo mysteerimies olin minä! Olin seminaarissa puhumassa, jossa oma esitykseni käsitteli mm. sitä, mitä mielestäni meidän pitäisi seutukuntana tehdä, jotta se houkuttelisi mahdollisimman monia muuttamaan elämänsä tänne. Se kun on elinehtomme tulevaisuutemme rakentamisessa.

Jostain kumman syystä tuossa mielipidekirjoituksessa on irrotettu ja laitettu minun suuhuni osatotuus: kirjoituksessa väitetään minun sanoneeni, että autotehtaalle on ihan sama missä työntekijät asuvat. Tässä tullaan tuohon aiemmin mainitsemaani osafaktan poimimiseen. Kirjoittaja antaa ymmärtää, että olisin ollut kaupunkimme strategiaa ja edustamani yrityksen näkemyksiä vastaan. Tämä ei tietysti pidä paikkaansa. On totta, että teoriassa työntekijän asuinpaikalla ei ole merkitystä, mutta vain teoriassa. Eihän nyt kukaan niin hölmö ole, että kuvittelisi tämän olevan työnantajalle yhdentekevää. Päinvastoin, tietysti työnantaja toivoo, että työntekijät sijoittuvat lähelle työpaikkaa ja sen eteen pitää tehdä töitä. Ja voin kertoa, on tehty!

Elämä on muutakin kuin vain työelämää. Pitää olla muutakin kuin seiniä. Tätä olen viimeiset vuodet toitottanut eri medioissa kymmeniä ja kymmeniä kertoja (googlettamalla voi helposti todentaa asian).

Joten, jos kirjoittaja olisi halunnut, niin hän toki olisi voinut tuoda faktat kokonaisina esille, niin kuin ne tilaisuudessa on esitetty, eikä vain poimia yhtä lausetta ja antaa ihmisten olettaa sen olevan koko totuus.

En todella ymmärrä kirjoituksen tarkoitusperiä , mutta toivottavasti tämä tapa puolitotuuksien julistamisesta totuuksina ei pesiydy meille laajemmin. Yhtä köyttä tässä pitäisi vetää, vaikka asioista eri mieltä olisikin.

Tsemppiä ja malttia itse kullekin vaaleja kohti edetessä!

Tomi Salo

kaupunginvaltuutettu (kok.)

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here