Miten olla perustuslaillinen olematta perustuslaillinen?

Kas siinä kysymys, joka tulee mieleen kun seuraa nykyistä politiikkaa. Nyt ykskaks puolueet niin vasemmalla kuin oikeallakin ovat ryhtyneet politikoimaan perustuslain sananmukaisen soveltamisen tiimoilla tajuamatta ollenkaan, että valtiosäännön ohjelmallisessa perustuslakiosiossa ei suinkaan ole kysymys sovellettavasta laista vaan valtiosopimuksen periaatteista, jotka ovat tavallisen lain soveltajalle annettuja tulkintaohjeita.

Ja näiden tarkoituksena on saattaa tulkinnat perustuslakimyönteisiksi. Suomen valtiosäännön periaatteet eivät myöskään ole tarkoitettuja kansainväliseen levitykseen. Mutta meidän poliitikkomme ovat kuitenkin niitä tyrkyttämässä eurooppalaisiille liittolaisillemmekin.

Valtiosääntömme mukaan lakien perustuslainmukaisuus on jo niitä säädettäessä tarkastettava etukäteen toisin kuin monissa muissa maissa, joissa se punnitaan vasta jälkikäteen. Siellä se tapahtuu perustuslakituomioistuimessa, mutta meillä tämä on uskottu poliitikoille, jotka joutuvat ottamaan tuomarin roolin eduskunnan perustuslakivaliokunnassa.

Vaikka kaksoisrooli jo sinänsä tuntuu arveluttavalta, niin oudointa on se, että tuolta valiokunnalta ei vaadita, että päätökset olisi tehtävä yksimielisesti. Oikeudellisten takeiden epävarmuus lienee tehnyt päättäjämme varovaisiksi ja niinpä tuossa lautakunnassa säännöllisesti on turvauduttu asiantuntijoiden kuulemiseen.

Mutta asiantuntijat ovatkin nykyisin siinä määrin pysyviä, että heitä voidaan pitää konsultteina. Valtiosäännössä näitä ei mainita. Konsulttia on käytetty kautta historian. Jo antiikin kreikkalaiset kävivät oraakkelissa hakemaassa neuvoja poliittisiin pulmiinsa Pythialta. Ja saivat kummallisia ja moniselitteisiä vastauksia.

Nyt pysyvät konsultit ovat ylipistosta. Ja tässäkin ilmenee kaksoisrooli, kun näiden konsulttien varsinainen tehtävä on opettaminen ja tieteen tekeminen. Eikö riitä, että näiden julkaisuja luetaan? Ja mikä takaa, että eivät syötä poliittisia näkemyksiään asiantuntijalausuntojen lomassa? Ei kovin perustuslailliselta vaikuta.

Poliitikot eivät kiireissään näytä kykenevän oivaltamaan, että kenties ovat aikaansaamassa oikeusperiaatteetonta oikeutta, kun pitävät silmällä vain sitä, että saavutetaan riittävä enemmistö jonkin hyvän tarkoituksen voimaan saattamiseksi.

Hyvät tarkoitukset ovat kuin huumetta. Niiden käyttämisestä Leonard Cohen laulaa, että ”this is the way to hell”. Hyviä töillä ja tarkoituksilla niin monet muutkin ovat nähneet tuon tien katetuksi. Perustuslain avulla varmistetaan, että hyvät tarkoitukset eivät yksistään riitä.

Ystävällisin terveisin

Reino Alho